SA-blogi: Lisää erimielisyyttä

SA-blogi: Lisää erimielisyyttä

Suomi-Areena taisi onnistua vähintään erinomaisesti. Osallistuin vain yhtenä päivänä Areenan tilaisuuksiin, joten havaintoni eivät ole kattavia. Tiiviimmin osallistuneitten tuomio oli kuitenkin selkeä ja yksimielinen: hienosti meni.

Väkeä oli liikkeellä enemmän kuin aiemmin. Yleisö oli virkeästi mukana. Keskustelut olivat jälleen tarpeeksi monipuolisia, sillä aiheitten kirjo on mahdottoman laaja. Ja tunnelma Porissa oli taas aivan erinomainen.

Mitä voisi parantaa?

Jotkut keskustelut kärsivät, kun kaikki osallistujat ovat melkein samaa mieltä. Raikasta vastakkainasettelua ei voi olla liikaa. Verevää populismia poliittisen korrektiuden sijaan.

Jos kovin monessa keskustelussa puhutaan yksimielisesti hymistellen esimerkiksi koulutuksen, innovaatioiden ja yrittämisen puolesta, konsensus voi jo vähän ahdistaa.

Olen hieman huolissani, sillä uusia hämmentäjiä ei paneeleihin löydetä. Raimo Sailas oli taas loistava, Jari Sarasvuo onnistuu erinomaisesti ärsyttämään kuulijansa. Oras Tynkkynen on aina tiukka, terävä ja asiallinen energiakeskusteluissa. Ruben Stiller, Kaarina Hazard, Matti Apunen, Timo Koivusalo… erinomaisia keskustelijoita, mutta he ovat esillä kaikilla muillakin foorumeilla ympäri vuoden.

Pienessä maassa ei hyviä keskustelijoita voi olla liikaa. Järjestäjätahojen on Esa Niemisen johdolla pistettävä talveksi entistä tiuhasilmäisemmät mielipidenuotat vesille. Vai pitäisikö perustaa Suomi-Areena Akatemia koulimaan uusia keskustelijoita?

Moitiskelin edellisessä merkinnässä laiskaa mediaa. Lehdet ja Yleisradio paransivat tekemistään loppuviikkoa kohden. Kirjoituksia oli jo kohtuullisen paljon ja ennen kaikkea jutut olivat kiinnostavia.

Jouko Jokinen

Kirjoittaja on Aamulehden vastaava päätoimittaja. Hän oli Porissa ilmestyvän Satakunnan Kansan päätoimittaja 2001-2010.

 

 


Lisää uutisia