Mainos

Ruusunen ja Vanhanen - nettitreffeiltä käräjille Netti-tv

15.06.2010 15:17
Ruusunen ja Vanhanen - nettitreffeiltä käräjille

Ulkomaillakin huomiota herättäneessä oikeusprosessissa haettiin rajoja sille, mitä korkean päättäjän elämästä saa kertoa julkisuudessa. Suomen pääministerinä vuosina 2003-2010 toimineen Matti Vanhasen mukaan vuosien vääntö kannatti.

Helmikuussa 2007 Susan Ruusunen (entinen Kuronen) julkaisi muistelmakirjansa Pääministerin morsian.

Kirja kertoo Ruususen ja pääministeri Matti Vanhasen noin yhdeksän kuukautta kestäneestä seurustelusuhteesta. Ruususen teoksessa kuvaillaan Ruususen ja Vanhasen yksityistä yhteiseloa ja muun muassa julkaistaan joitakin Vanhasen Ruususelle lähettämiä tekstiviestejä.

Vanhanen teki tutkintapyynnön ilman lupaa kirjassa julkaistuista tiedoista heti saman vuoden maaliskuussa käytyjen eduskuntavaalien jälkeen. Pääministeri halusi selvyyttä sille, loukkasiko Pääministerin morsian -kirja hänen yksityisyyttään. Tutkintapyyntö ei aluksi koskenut Susan Ruususta.

Helsingin kihlakunnansyyttäjä nosti kuitenkin syytteen Susan Ruususta ja kirjan kustantanutta Etukeno Oy:n toimitusjohtajaa Kari Ojalaa vastaan. Heitä syytettiin yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.

Ristiriitaiset oikeustuomiot

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kaikki Ruususta ja kustantaja Ojalaa vastaan nostetut syytteet erittäin täpärästi. Lautamiesten ja tuomarin äänestys päättyi tasan 2-2, jolloin syytetyn kannalta lievempi kanta voitti. Juttua tuominnut ja tuomion kannalla äänestyksessä ollut ammattituomari jätti kuitenkin päätöksestä eriävän mielipiteen, johon Vanhanen yhtyi ja valitti asiasta hovioikeuteen.

Hovioikeus tuomitsi tapauksen toisin ja langetti Susan Ruususelle 20 päiväsakkoa. Maksettavaa kertyi yhteensä 300 euroa. Kustantaja Ojalalle hovioikeus määräsi 60 päiväsakkoa, joka oli Ojalan tuloilla 840 euroa. Ojala sai kustannusalan ammattilaisena kovemman rangaistuksen. Oikeus velvoitti Ojalan korvaamaan Vanhaselle 1 000 euroa henkisestä kärsimyksestä sekä oikeudenkäyntikulut, yhteensä 9 344 euroa. Lisäksi Ruusunen ja Ojala tuomittiin maksamaan valtiolle 8500 euroa rikoshyödystä. Loppulausunnossaan syyttäjä Simo Kolehmainen ilmoitti vaativansa Ojalalle jopa ehdollista vankeutta. Ojalalle ja Ruususelle myönnettiin kuitenkin valituslupa, ja asian puinti jatkui edelleen.

Korkein oikeus (KKO) antoi vihdoin kesäkuussa 2010 asiasta lainvoimaisen tuomion. Ojala ja Ruusunen tuomittiin sakkoihin yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.

Sakkorangaistus oli hovioikeuden määrittelemät 20 päiväsakkoa Ruususelle sekä 60 päiväsakkoa Ojalalle. Lisäksi Ojalan on maksettava pääministeri Matti Vanhaselle korvauksia henkisestä kärsimyksestä tuhat euroa.

Ojalaan ja Ruususeen kohdistetut menettämisvaatimukset kuitenkin hylättiin, sillä heidän ei katsottu saaneen rikoksen johdosta taloudellista hyötyä.

Merkittävä ennakkotapaus

Pääministerin morsian -kirjaan liittynyt oikeusprosessi on merkittävä ennakkotapaus, jossa linjataan poliitikkojen yksityiselämää koskevaa suojaa.

Korkein oikeus katsoi Ruususen ja Ojalan syylliseksi yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen, mutta vain kirjassa esitettyjen seksikohtausten osalta.

Korkeimman oikeuden mukaan korkeimmallakin vallanpitäjällä on oltava tietty yksityiselämän osa-alue, jonka hän saa säilyttää yksityisenä. Hovioikeuden ratkaisusta poiketen KKO ei kuitenkaan katsonut, että esimerkiksi pääministerin perhettä tai suhteen syntymistä kuvaavat kohdat olisivat kuuluneet tähän yksityiselämän piiriin. Ainoastaan sukupuolielämästä intiimien tietojen kertominen oli loukkaavaa.

Alemmat oikeusasteet olisivat linjanneet toisin.

Syytteet hylänneen käräjäoikeuden lausunnon mukaan Matti Vanhanen on itse kertonut yksityiselämästään sellaisia tietoja julkisuuteen jotka ovat pysyvästi avanneet hänen yksityisyyttään.

Käräjäoikeuden mukaan kirjassa esiin tulleet asiat ovat ainoastaan tuoneet lisää yksityiskohtia tapaukseen. Lisäksi poliitikoilla on tavallisia ihmisiä kapeampi yksityiselämän suoja. Käräjäoikeuden mukaan Susan Ruususella on oikeus kertoa omasta elämästään muistelmateoksessaan.

Hovioikeus taas katsoi, ettei kyseessä ollut Ruususen omaelämäkerta. Pääministerin morsian -kirjassa tarkastelun kohteena oli pääasiassa toisen ihmisen elämään ja käyttäytymiseen liittyvät seikat ja kirja kuvasi vain lyhyttä ajanjaksoa.

Hovin mukaan Ruususella oli oikeus kertoa omasta yksityiselämästään, mutta Vanhasen yksityiselämästä kertominen olisi edellyttänyt Vanhasen lupaa. Hovi piti Ruususen ja Ojalan menettelyä tahallisena, koska he olivat tietoisia siitä, ettei Vanhanen ollut antanut suostumusta tietojen julkaisemiseen.

Hovioikeus katsoi, että kirjassa on kuvattu muun muassa Vanhasen sukupuolielämää tavalla, joka loukkaa hänen yksityiselämäänsä. Tietojen esittäminen ei ole liittynyt Vanhasen poliittisen toimintaan, eikä niillä ollut yhteiskunnallista merkitystä.

  • Matti Vanhanen teki tutkintapyynnön Susan Ruususen kirjasta Pääministerin morsian eduskuntavaalien jälkeen keväällä 2007.
  • Syyttäjä nosti syytteen Susan Ruususta ja kustantaja Kari Ojalaa vastaan 5.10.2007.
  • Käräjäoikeus hylkäsi Matti Vanhasen nostamat syytteet 5.3.2008. Vanhanen valitti hovioikeuteen.
  • Hovioikeus tuomitsi Susan Ruususen ja kustantaja Kari Ojalan sakkoihin 10.2.2009. Tuomitut valittivat korkeimpaan oikeuteen.
  • Korkein oikeus säilytti hovioikeuden tuomion lähes ennallaan 16.6.2010.

 

(MTV3)

Ruusunen ja Vanhanen - nettitreffeiltä käräjille

Vanhanen suivaantui vapauttavasta päätöksestä kirjakiistassa (Kymmenen uutiset 05.03.2008)

Pääministerin morsian -kirjan tekijöitä vastaan nostetut syytteet hylätty (Seitsemän uutiset 05.03.2008)

Pääministeri Matti Vanhanen kertoo, miksi valittaa hovioikeuteen (Ensikommentit tuomiosta 05.03.2008)

Ruususen asianajaja Riitta Leppiniemi: Omasta elämästä saa kertoa (Toimittajana Johanna Sainio)

Oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka ihmettelee perusteluita (Toimittajana Hanna Ruokangas)

Ruususen kirjan kustantaja Kari Ojala uskoo nyt Suomen olevan oikeusvaltio (Toimittajana Johanna Sainio)

Journalistiliiton pj:n Arto Niemisen mukaan päätös ei ratkaissut mitään (Toimittajana Hanna Ruokangas)

Kansa puolustaa sekä Vanhasta että Ruususta (Toimittajana Pauli Poutanen)

Susan Ruususen haastattelu: "Kadun kirjan tekemistä" (Helsingin käräjäoikeus 15.2.2008)

Pääministeri Vanhasen haastattelu: "Nyt on oikeuden aika ottaa kantaa" (Helsingin käräjäoikeus 15.2.2008)

Pääministerin morsian -kirjaa puitiin käräjillä (Kymmenen uutiset 15.2.2008)

Rikos- ja oikeustoimittaja Jarkko Sipilän analyysi (Kymmenen uutiset 15.2.2008)

Pääministeri Vanhanen ja Susan Ruusunen käräjillä (Seitsemän uutiset 15.2.2008)

Kustantajan asianajaja Zacharias Sundström: Kolme perustetta syytteen kiistämiseksi (Toimittajana Jarkko Sipilä)

Kihlakunnansyyttäjä Simo Kolehmainen kommentoi syytteen perustetta (Toimittajana Jarkko Sipilä)

Ruusunen ja Vanhanen - nettitreffeiltä käräjille

Pääministeri Matti Vanhanen saapuu oikeuteen

Ruusunen liikuttui oikeudenistunnossa

Toimittaja Hanna Ruokangas kertoo esitutkintamateriaalista

Ruusunen: Ihan hyvää ajattelen Vanhasesta

Susan Ruusunen saapuu oikeuden istuntoon

"Perustavanlaatuinen ennakkotapaus" (Haastateltavana oikeustieteen tohtori, tutkija Päivi Tiilikka)

Susan Ruususen kohukirja oikeuskäsittely alkaa huomenna (Kymmenen uutiset 14.2.2008)

(MTV3)

Myös KKO tuomitsi Ruususen ja Ojalan sakkoihin MTV3 Katsomo

16.06.2010 19:39
Susan Ruusunen

Korkein oikeus (KKO) on tuominnut Pääministerin morsian -kirjan kirjoittajan Susan Ruususen ja kirjan kustantajan Kari Ojalan sakkoihin yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.... Lisää


Vanhanen erittäin tyytyväinen Ruusus-tuomioon MTV3 Katsomo

16.06.2010 15:30
Pääministeri Matti Vanhanen eduskunnan suuren valiokunnan ja Ulkopoliittisen instituutin seminaarissa Helsingissä 17. helmikuuta 2010. Kuva: Lehtikuva

Pääministeri Matti Vanhanen toteaa olevansa erittäin tyytyväinen korkeimman oikeuden Pääministerin morsian -kirjasta antamaan tuomioon . Vanhasen mielestä oikeusprosessiin kannatti ryhtyä.... Lisää


Ojala: Suuri takapakki elämäkertakirjallisuudelle MTV3 Katsomo

16.06.2010 13:56
Kari Ojala (Lehtikuva)

Pääministerin morsian -kirjan kustantaja, Etukeno oy:n Kari Ojala kuvailee Korkeimman oikeuden (KKO) tuomiota suureksi tappioksi omaelämäkerralliselle kirjallisuudelle. KKO tuomitsi Ojalan ja kirjan... Lisää


Pääministerin morsian esillä tänään

25.01.2010 03:50

Korkein oikeus pui Pääministerin morsian -kirjaa suullisessa käsittelyssä tänään. Jutussa on kyse pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) yksityiselämää koskevien tietojen levittämisestä. Raskauttavat... Lisää


Vanhanen: Päätös oli se mitä hain Netti-tv

10.02.2009 22:44
Pääministeri Matti Vanhanen joutui median piirittämäksi heti saavuttuaan Eduskuntatalolle Helsingissä 10. helmikuuta 2009. LEHTIKUVA

Pääministeri Matti Vanhanen on varovaisen tyytyväinen Helsingin hovioikeuden langettamaan tuomioon. Vanhasen mukaan päätös Ruusus-jutussa oli sen mukainen kuin hän oli hakemassa. - Tietysti... Lisää


Myös KKO tuomitsi Ruususen ja Ojalan sakkoihin
16.06.2010 08:04 (19:39)

Vanhanen erittäin tyytyväinen Ruusus-tuomioon
16.06.2010 14:53 (15:30)

Ojala: Suuri takapakki elämäkertakirjallisuudelle
16.06.2010 08:56 (13:56)

Pääministerin morsian esillä tänään
25.01.2010 03:50

Vanhanen: Päätös oli se mitä hain
10.02.2009 13:24 (22:44)

Ruusunen: Itku tuli
10.02.2009 14:09

Ruususelle ja Ojalalle sakot Pääministerin Morsian -kirjasta
10.02.2009 13:10 (14:07)

Ojala: Pääministeri oli ylivoimainen vastustaja
10.02.2009 13:32 (13:49)

Ruusunen ja Vanhanen kohtaavat uudelleen oikeudessa
06.03.2008 20:15 (23:06)

Eduskuntakin puhui "Vanhasen lautamiehistä"
06.03.2008 18:03 (19:15)

Vanhanen MTV:lle: En pelkää otsikoita
06.03.2008 08:00 (17:10)

Asiantuntija: Ruusus-päätös muuttunee hovissa
06.03.2008 07:44 (07:49)

Asiantuntija hämmästelee oikeuden perusteluita
05.03.2008 16:04 (06:39)

Oikeus hylkäsi syytteet - Vanhanen valittaa
05.03.2008 14:00 (22:46)

Vanhasen oikeustaistelu saa ymmärrystä kansanedustajilta
05.03.2008 18:15 (20:04)

Vanhasen ja Ruususen oikeustaisto ratkeaa
05.03.2008 02:45

Vanhanen hakee uutta yksityisen ja julkisen rajaa
04.03.2008 14:57 (15:34)

Vanhanen ja Ruusunen puhuttavat ulkomailla
16.02.2008 15:23

Vanhasen ja Ruususen oikeudenkäynti päättyi jättilaskuun - tapahtumat minuutti minuutilta
15.02.2008 06:30 (19:35)

Monet kansanedustajat puolustavat Vanhasta
15.02.2008 19:25

Ruusunen: Olisin halunnut pyytää Matilta anteeksi
15.02.2008 15:21 (17:36)

Ruusunen: Olisin halunnut pyytää Matilta anteeksi
15.02.2008 15:21

Vanhanen: Kirja on loukannut minua
15.02.2008 14:15 (14:49)

Vaitelias Vanhanen saapui oikeudenkäyntiin
15.02.2008 13:58

Asianajaja: Ruususen kuvaus harmitonta - ei loukkaavaa
15.02.2008 09:45 (13:33)

Ruususen kirjan esitutkintamateriaali julki
15.02.2008 10:04 (11:58)

Ruusunen nieleskeli lehdistön edessä
15.02.2008 11:34 (11:56)

Ruusunen-Vanhanen -käsittely alkoi syytteiden lukemisella
15.02.2008 09:51 (10:13)

Pääministerin morsiamesta merkittävä ennakkotapaus
15.02.2008 07:14 (07:29)

Ruususelle syyte Vanhas-kirjasta
05.10.2007 14:10 (16:02)

Vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila
Mainos