Isän suusta: Uusintakierros alkaa

Isän suusta: Uusintakierros alkaa

Suosittuun Twitter-blogiin perustuva komediasarja Isän suusta nähdään Maikkarilla maanantai- ja tiistai-iltapäivisin koko kesän ajan. Sarjan pääosaa esittää William Shatner.

Työttömäksi jäänyt Henry uskaltautuu pyytämään taloudellista tukea vanhalta Ed-isältään, mutta isän ja pojan jälleennäkeminen on aivan kaikkea muuta kuin sydämellinen, sillä ensi töikseen isäpappa julistaa Henryn epätoivotuksi vieraaksi ja ajaa tämän nukkumaan ullakolle.

Mikähän sulattaisi vanhan jäärän sydämen? (1. tuotantokausi, jakso 1/18: Pilot)

Uusintakierros alkaa! ISÄN SUUSTA maanantaina 11.6.2012 klo 14.40 jaksolla Kuokkavieras

Uusimmat

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje