Itämeri-Mikko: Toimitusjohtajasta purjehtijaksi

Itämeri-ohjelman tukikohtana ja kulkuvälineenä toimii kaunis ja historiallinen purjelaiva Joanna Saturna. Laiva ei ehkä olisi nykyisessä käyttömuodossaan, ellei sen nykyinen omistaja olisi toteuttanut haavettaan rohkeasti.

Pohjois-Suomesta kotoisin oleva Mikko Karvonen teki haaveistaan totta. Hän on harrastanut purjehdusta pikkupojasta lähtien, ja 1990-luvun alussa hän alkoi haaveilla omasta purjelaivasta. Tammikuussa vuonna 2000 hän vihdoin monen vuoden etsimisen jälkeen löysi Norjan Bergenistä vanhan rahtilaivan, joka oli alun perin purjelaiva.

– Laivaa purettiin ja rakennettiin viisi vuotta. Se valmistui vuonna 2005, Karvonen muistelee.

Lue koko juttu!

ITÄMERI tiistaisin 19.6.2012 alkaen klo 20.00.

Uusimmat

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje