Maajussille morsian: Mustasukkaisuutta maajussien tiloilla

19.03.2010 13:58
Maajussille morsian: Mustasukkaisuutta maajussien tiloilla

Mustasukkaisuus alkaa nostaa päätään maajussien maatiloilla, kun toinen heiloista pääsee viettämään aikaa oman maajussinsa kanssa. Juhan tilalla Pia miettii päänsä puhki, mitä mies mahtaa tehdä Maaritin kanssa.

Pian ja Juhan välillä ovat kipinät lentäneet alusta lähtien. Juha vie kuitenkin ensimmäisenä kahdenkeskisille treffeille Maaritin ja myöntää naiselle, että tunteita on hieman myös häntä kohtaan. Maarit kertoo, että Juha on naisten suhteen sinisilmäinen.

– Jos yrittäisin myydä sille vanhaa traktoria, joka on täysin mätä, niin se ei taatusti sitä ostaisi, mutta jos haluisin tässä Juhaa viedä, niin hän olisi ihan vietävissä, Maarit miettii.

Pia myöntää, että on mustasukkainen maajussista. Tilalle leipomaan jäänyt Pia toivoo etteivät Juha ja Maarit ole liian läiheisissä kosketuksissa.

– Toivon heidän paistavan makkaraa metrin päässä toisistaan, Pia sanoo.

Tea vie Jukan kahdenkeskisille treffeille ja miehellä on kiperä kysymys naiselle esitettävänä. Maajussitarta harmittaa edelleen, että Jukka on yrittänyt mustamaalata naisen ihastusta Artoa.

Mitä tapahtuu Mikon treffeillä?

MAAJUSSILLE MORSIAN perjantaisin klo 20.00 MTV3-kanavalla.

Näitä luetaan juuri nyt: Ohjelmat

Uusimmat

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje