Tanssijuontaja Ella Kanninen: En pyri täyttämään Vapun saappaita
Tanssii Tähtien Kanssa -juontaja Ella Kanninen. |
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaan paluun tekevä Ella Kanninen on innoissaan juontajapestistään.– Tällaiseen hyvän mielen ohjelmaan on aina ilo lähteä mukaan, Ella hymyilee.
Supersuositun Tanssii Tähtien Kanssa -kisan uutena naisjuontajana säteilee ihastuttava Ella Kanninen. Ohjelman kahdella ensimmäisellä tuotantokaudella nähty vaalea kaunotar palaa tuttuun pestiin vuosien tauon jälkeen ja heittäytyy tähtioppilaiden tuomiin pyörteisiin.
– Tietysti olin todella iloinen siitä, että minuun luotetaan. Se on iso pesti ja on tärkeää tuntea olevansa luottamuksen väärti. Tanssii Tähtien Kanssa on ollut Suomen katsotuin ohjelma pitkään, kuten on kunnia päästä taas porukkaan mukaan, Ella iloitsee.
Italiaan kotiutunut vaaleaverikkö on seurannut sivusilmällä vuosien varrella tähtitanssien tapahtumia. Paluu tuttuun tehtävään on mieluinen, mutta edessä on paljon uusia haasteita.
– Moni asia on muuttunut sitten vuoden 2007, jolloin olin viimeistä kertaa juontajana. On tullut paljon asioita, joita on hyvä käydä läpi ihan alusta alkaen. Uutta minulle on tietysti myös juontajakumppani Mikko Leppilampi. Hän on minulle tuttu ihminen, mutta emme ole juontaneet ohjelmia yhdessä aikaisemmin. Uskon kuitenkin, että meillä synkkaa Mikon kanssa hyvin.
Ella Kanninen: Nyt olen valmis tanssijuontajaksi
Tanssii Tähtien Kanssa -juontajat Ella Kanninen ja Mikko Leppilampi. |
Uudelleen Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman juontajantehtäviin hyppäävä Ella ei koe, että hänellä olisi jollain tavalla Vappu Pimiän saappaat täytettävänä. Nainen kokee palaavansa enemmänkin omalle tutulle paikalleen.
– Palaan takaisin omana itsenäni, mutta tietysti jonkin verran kokeneempana, muuttuneempana ja kypsempänä. Vappu on isot saappaansa ansainnut ja ottanut paikkansa tosi hienosti omakseen. Olemme kuitenkin kaksi aivan eri ihmistä ja juontajaa. Vapulla on omat korkkarit ja minulla omat, Ella naurahtaa hyväntuulisesti.
Kaunotar kokee kehittyneensä ammatissaan huimasti kuluneiden vuosien aikana. Hän on tehnyt lukuisia asia-, viihde- ja kulttuuriohjelmia laidasta laitaan viime vuosina.
– Tanssii Tähtien Kanssa oli ensimmäinen miljoonayleisön ohjelma ja iso suora lähetys, jonka tein. Sen jälkeen olen tehnyt lukuisia muita suoria lähetyksiä. En ole enää ensikertalainen, mikä on hyvä asia. Sen takia en koe, että minun tarvitsisi täyttää mitään huimia odotuksia.
– Tuskin ammattitaitoni on tässä välissä kärsinyt vaan päin vastoin. Olen saanut lisäkokemusta ja rohkeutta. Siinä mielessä tämä pesti tuli oikein sopivaan aikaan. Tunnen olevani valmis siihen tehtävään. Ja tällaiseen hyvän mielen ohjelmaan on aina ilo lähteä mukaan, Ella hymyilee.
Tanssii Tähtien Kanssa -tuomaripesti yllätti Putous-suosikin
Tutustu Tanssii Tähtien Kanssa -tuomaristoon
Liity Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman Facebook-faniryhmään
Tanssii Tähtien Kanssa alkaa syksyllä 2012 MTV3-kanavalla.
Teksti: Sanna Jokinen/MTV3
Kommentit
Kirjoita kommentti
- Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.




Nettisivujen tuottaja Sanna Vaitjoki. Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman MTV3-kanavalle tuottaa Zodiak Finland Oy / Broadcasters.