Viivi Pumpanen & Matti Puro

Viivi Pumpanen & Matti Puro

VIIVI PUMPANEN

Tutustu Viivin profiiliin

Päämäärätietoisella asenteella saa paljon. Vuoden 2010 Miss Suomi Viivi Pumpanen lähtee Tanssii Tähtien Kanssa -kilpaan tsemppiä ja jännitystä huokuen. Perfektionistiksi tunnustautuva Viivi on valmis tekemään kovasti töitä haluamiensa asioiden eteen, ja jos hän niin sanoo, on tuloksia myös lupa odottaa.

Nykyään mallina ja juontajana ahkeroiva Viivi alkoi valmistautua Miss Suomi -kisaan jo 8-vuotiaana. Ensimmäiset askeleet cat walkilla sinetöivät ajatuksen siitä, että seuraavat vuodet pyhitettäisiin kovalle työlle ja missihaaveille. Näin myös tapahtui. Yläaste- ja lukioaikoina naisen herätyskello soi aina tuskaisen aikaisin, jotta Viivi ehti juosta päivittäisen 10 kilometrin aamulenkkinsä ennen koulupäivää. Myös kotibileet ja muu hurvittelu sai jäädä niin kauaksi aikaa, kunnes lupaukset olivat lunastettu ja missikruunu laskettu päähän.

Miss Suomi -voiton jälkeen Viivi on juontotöiden lisäksi vakiinnuttanut paikkansa mallina sekä ehtinyt tehdä pienimuotoisen debyytin näyttelijänä Biisonimafia-sarjassa. Tanssikisassa Viivi lupaa tehdä parhaansa, vaikka tällä hetkellä ajatukset tulevasta koitoksesta ovat vielä hiukan epäselviä.

– Odotan Tanssii Tähtien Kanssa-rupeamalta paljon hikeä ja ikimuistoisia hetkiä. Haastavinta tulee perfektionistiluonteelleni olemaan epäonnistumiset treeneissä tai kisassa.

Viivin parina täydellisiä suorituksia tavoittelee Matti Puro.

MATTI PURO

Tutustu Matin profiiliin

Uutena tulokkaana parketille astuva Matti Puro ei anna nuoruutensa seisoa kisamenestyksen edessä vaan mies aikoo laittaa parketilla kunnolla kampoihin. Viimeisimmät vuodet lattaritanssijana vaikuttanut Matti siirtyi vuoden alussa ammattilaiseksi, ja miehen viimeisimpiin töihin lukeutuvat muun muassa Meedio-ooppera sekä Oulun kaupunginteatterin Viulunsoittaja katolla –näytelmä.

Tanssii Tähtien Kanssa -kuukausilta Matti odottaa mielenkiintoisia hetkiä sekä sitä, että matkasta tulisi mahdollisimman hauska ja antoisa kaikille osapuolille.

Vaikka mies peräänkuuluttaakin hauskuutta, ei Matin pari Viivi Pumpanen tule pääsemään helpolla. Kovalla työllä ja pitkällä piiskalla tähtioppilastaan suitsiva Matti kertoo olevansa vaativa, eikä hän aio hyväksyä sitä, että pari menisi siitä, missä aita on matalin. Rimaa aiotaan nostaa joka viikko ja pari aikoo pysyä kisassa pitkään.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot



    Lähetä palautetta Nettisivujen tuottaja Sanna Vaitjoki. Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman MTV3-kanavalle tuottaa Zodiak Finland Oy / Broadcasters.