Vuosi 2001
Oskari Katajisto ja Mari Sainio |
Vuonna 2001 Syksyn Sävel -kilpailu järjestettiin 34. kerran. Tällä kertaa kilpailun juontamisesta vastasivat Oskari Katajisto ja Mari Kakko.
Ainakin osallistumisinnokkuuden puolesta kilpailulle tuntui olevan edelleen paikkansa. Tällä kertaa Syksyn Säveleen lähetettiin yhteensä 344 äänitettä. Näistä viisi hylättiin sääntöjen vastaisina, joten tuomaristo sai valita 12 loppukilpailijaa 339 sävelmän joukosta.
Vuoden 2001 Syksyn Säveleen mahtui mukaan niin perinteisempää iskelmää kuin modernia pop-iskelmää. Merkille pantavaa tämänkertaisessa kilpailussa oli Hanski sisarusten suuri edustus finaalissa. 1960-luvun iskelmätähti Seppo Hanskin neljästä lapsesta kolme työskenteli musiikkialalla ja he kaikki nähtiin mukava Syksyn Sävelen finaalissa. Pinja Hanski esiintyi kilpailussa sooloartistina, Anna ja Janus Hanski puolestaan duona. Hittejä tämä lahjakas sisarusjoukko ei tällä kertaa onnistunut kuitenkaan tekemään.
Vuoden 2001 Syksyn Sävel merkitsi kilpailun voittaneelle Janne Tulkille suosion vakiintumista ja uutta listahittiä. Kokonaisuutena vuoden kilpailusaldo jäi kuitenkin vaatimattomaksi ja kappaleet joko unohdettiin lähetyksen jälkeen tai sitten ne jäivät enemmän tai vähemmän kertakäyttöhitin asemaan.
Syksyn Säveltä laajemmin tarkasteltuna suomalaiselle äänilevyteollisuudelle vuosi 2001 oli samalla sekä kohtuullisen hyvä vuosi että myös murrosvuosi: cd-myynti saavutti huippunsa ja c-kasetti veteli viimeisiään muutaman sadantuhannen kappaleen myyntivolyymien turvin. Suomalaisen äänilevyteollisuuden merkittävin yrityskauppa tuona vuonna oli tamperelaisen Poko Rekordsin siirtyminen EMI:n omistukseen.
Tekstit: Juha Rantala
Kommentit
Kirjoita kommentti
- Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.


Tuottaja Tanja Huutonen, MTV3. Ohjelman nettisivut tuottaa Sanna Vaitjoki.