Missikeisarinna Miss Suomi -kisan tulevaisuudesta: Kaikki on auki
Sunneva Kantola |
MTV3 ilmoitti tiistaina luopuvansa Miss Suomi -kilpailun televisioinnista.
Kilpailun ohjakset viime vuoden lopussa ottaneelle missikeisarinna Sunneva Kantolalle ja missikeisari Eino Makuselle ilmoitus ei tullut tänään yllätyksenä, vaan he olivat tienneet muutoksesta jo jonkin aikaa.
– Valitettavasti yhteistyö nyt päättyy, mutta kaikessa ystävyydessä, Makunen kertoo MTV3.fille.
Makusen mukaan uudesta televisiosopimuksesta muiden kanavien kanssa ei ole neuvoteltu.
– Tässä on nyt kesä ja lomat tulossa. Katsotaan asiaa rauhassa. Meillä on melkein vuosi aikaa.
Eino Makunen |
Kisa tulee jatkumaan, vaikka finaalia ei nähtäisi televisiosta.
– Viimeksi vuonna 1982 meillä oli tällainen tilanne.
Sunneva Kantola aloitti perinteikkään kilpailun uudistamisen saatuaan ohjakset käteensä. Hän aikoo jatkaa uudistuksia, vaikka televisioyhteistyökumppani vetäytyi.
– Omaan työhöni ei televisiointisopimus kuulu. Hoidan kiertueen organisoinnin, sponsorit kilpailulle ja manageroin missejä. Mielessä on paljon uusia suunnitelmia ja ajatuksia. Katsotaan mitkä toteutuvat. Kaikki on tällä hetkellä auki, kertoo Turkista tavoitettu Kantola.
(MTV3)
Kommentit
Kirjoita kommentti
- Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.


Missit-sivut tuottaa Kimmo Heikkinen.