Hekin olivat missejä
![]() Teija Sopanen on Suomen Neito vuodelta 1953. |
Missin uralta on ponnistettu juontajaksi, laulajaksi ja jopa kansanedustajaksi. Monilla julkkiskaunottarilla on taustallaan kokemusta missikisoista.
Äskettäin menehtynyt Teija Sopanen oli Suomen legendaarisin televisiokuuluttaja. Myöhemmät sukupolvet muistavat hänet Teijan keittiö -ohjelmasta. Alun perin hän tuli tunnetuksi Suomen Neitona vuodelta 1953.
![]() Anna-Liisa Tilus |
Televisiokuuluttajana nykyään paremmin tunnettu Anna-Liisa Tilus valittiin Miss Suomeksi vuonna 1984. Tilus oli kilpailussa myös kuvauksellisin missi ja lehdistön ihannetyttö.
Susanna Sievinen tuli suuren yleisön tietoisuuteen uimari Jani Sievisen vaimona, mutta ennen avioliittoa hän osallistui muun muassa Miss Suomi, Suomen Neito ja Miss Sportti -kilpailuihin Susanna Keto nimisenä 1990-luvun puolivälissä.
![]() Tanja Vienonen |
Entinen kansanedustaja ja ministeri Tanja Karpela oli alun perin sukunimeltään Vienonen. Vaalea kaunotar oli vuoden 1991 Miss Suomi. Myös nykyään Arkadianmäeltä löytyy missikokemusta. Viime vaaleissa eduskuntaan valittu Jaana Pelkonen muistetaan parhaiten tv-juontajana, mutta 1990-luvulla hän osallistui Hymy-lehden järjestämään Hymytyttö-kilpailuun, mutta ei saavuttanut mainittavaa menestystä.
Janina Frostell muistetaan mallin urastaan ja on sen jälkeen viihtynyt julkisuudessa oman vaatemallistonsa kautta. Vuonna 1993 hänet valittiin Suomen Neidoksi ja hän edusti Suomea Miss Maailma -kisassa, jossa hän sijoittui hienosti kuudenneksi.
Riitta Väisänen on koko kansalle tuttu Kymppitonni-ohjelmasta. Vuodelta 1976 hänellä on Miss Euroopan kirkkain kruunu.
Laulaja Maria Lund voitti Tanssii Tähtien Kanssa -kisan vuonna 2008. Kuusi vuotta aikaisemmin hän oli Suomen Neito -finaalissa aiheuttaen kohua muodoillaan. Kuppikokonsa vuoksi Marialla oli erilainen uimapuku kuin muilla finalisteilla.
Nuoremmat television katsojat tietävät Johanna Raunion muun muassa Salatut elämät -sarjasta, mutta vuoden 1974 Miss Suomi -kisasta tuli kirkkain kruunu. Miss Universumista saadut kontaktit veivät hänet Filippiineille asti, jossa hän näytteli parissa elokuvassa.
![]() Jenni Dahlman |
Formulatähti Kimi Räikkösen vaimo, Jenni Dahlman kruunattiin vuonna 2000 Miss Suomen 1. perintöprinsessaksi, jonka jälkeen hän voitti Miss Skandinavian tittelin.
(MTV3)
Kommentit
Kirjoita kommentti
- Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.






Missit-sivut tuottaa Kimmo Heikkinen.