Maajussi-Jounin rakkaus ei kestänyt
Jouni Marttila |
Maajussille morsian -sarjan tuoreimmassa jaksossa yhdeksi katsojien suosikiksi noussut Jouni kertoi, että tapasi kesällä naisen, mutta pariskunnan tiet ovat sen jälkeen eronneet. Millä fiiliksin Maajussi tällä hetkellä on?
Maajussi-Jounilla on takanaan vaikea vaihe, sillä hän erosi syksyllä naisystävästään, jonka tapasi kirjeiden kautta. Ero oli Jounille kova pala.
– Sellainen on tilanne, että olen yksinäni. Seurustelin kesän ajan, mutta meidän rakkaus ei kantanut. Surin aikani, mutta ajattelin, että ei auta jäädä tuleen makaamaan, nyt täytyy suunnata eteenpäin, Jouni sanoo.
Mies kertoo olleensa tosissaan suhteessa mukana, mutta ei halua jäädä murehtimaan liikaa menneitä.
– Olen ajatellut sen niin, että olen avoin kaikelle tulevalle, en halua sulkea mitään pois. Ei minulla mikään hätä ole. En halua suotta kiirehtiä.
Jouni kertoo, että on seurannut tiiviisti muiden Maajussien tilojen tapahtumia.
– Hans on kauhean sympaattinen, hänen ihastuksen kohteensa oli tietysti alusta alkaen aika selvää. Stefanin tilalla oli mielenkiintoista se, että hän joutui tosissaan miettimään, kumman valitsee.
Tulevaisuuteen Jouni suhtautuu positiivisin mielin.
– Haluaisin rakentaa yhteistä tulevaisuutta jonkun ihanan naisen kanssa. Eteenpäin täytyy mennä positiivisin mielin, Jouni summaa.
Katsojat: Stefan valitsi väärin
Maajussien farmeilla pettymyksiä ja kuumia hetkiä
Maajussille morsian -sarja on päättynyt, katso viimeinen jakso Katsomosta.
Teksti: Minna Kosonen/MTV3
Kommentit
Kirjoita kommentti
- Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.


Tuotanto FremantleMedia Finland. Nettisivujen tuottaja Minna Kosonen. Tekstien, videoiden ja kuvien kopiointi on ehdottomasti kielletty.