Karavaanarit: Yllättäviä paljastuksia menneisyydestä
Jukka Virtanen Karavaanarit-ohjelmassa. |
Karavaanareissa kuullaan yllättäviä asioita menneisyydessä. Lisäksi reissataan ympäri Keski-Eurooppaa ja pyörähdetään Rockfutiksen SM-kisoissa.
Tällä viikolla Karavaanareissa sanoittajamestari Ile Vainio kerää riehakkaan retkikunnan matkaamaan Rockfutiksen SM-kisoihin Kotkaan. Ennen reissuun lähtöä mies avautuu hurjasta nuoruudestaan, jolloin hänellä oli hengen lähtö todella lähellä.
Oman koskettavan tarinansa kertoo niin ikään Rockfutikseen osallistunut viihdelegenda Jukka Virtanen.
– Olin Tongan saarella, sellaisella pienellä atollilla. Kävelimme Liisan kanssa siellä auringonlaskun aikaan ja ainoa albatrossi, jonka näimme, tuli sieltä taivaan rannasta meidän päiden korkeudelle. Se ikään kuin kumartui, lähti takaisin ja kääntyi vielä kerran tekemään ympyrän. Menin sitten sellaiseen palmumajaan, jossa Liisan kanssa asuimme ja sain omituisen tunnun, että siinä sielu Junnun, kävi vanhaa kaveria moikkaamassa, Virtanen muisteli.
Karavaanarit |
Lohikujan porukka puolestaan jatkaa matkaansa Keski-Euroopassa. Poppoo kurvaa Puolan kautta Berliiniin ja tutustuu monenlaisiin nähtävyyksiin.
Katsastettavana on muun muassa Holokaustin uhrien muistomerkki, televisiotorni sekä Berliinin muurin rippeet. Nähtävää on paljon eikä kaikkien kärsivällisyys tahdo aina riittää.
– Hermo tässä rupeaa menemään, kun tämä kestää ja kestää. Ei ehditä näkemään mitään, kun pyöritään ja pällistellään vaan täällä, Jari valittaa.
Tällä viikolla Karavaanarit-sarjasta esitetään poikkeuksellisesti vain kaksi jaksoa maanantaina ja tiistaina klo 19.30.
Karavaanarit: Suosikkiräppäri avautui rankasta taustastaan
Karavaanarit: Meiju Suvasta huijattiin törkeästi, katso video
Karavaanarit: Näin nousee Laura Voutilaisen jalka, katso kuvat
(MTV3)
Kommentit
Kirjoita kommentti
- Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.


Internet-sivujen tuottaja Petra Simolin. Ohjelman tuottaa Blue Media.