Idols-Ina hämmentyi: Lauloin päin pyllyä ja pääsin jatkoon!

17.02.2012 17:00
Idols-Ina hämmentyi: Lauloin päin pyllyä ja pääsin jatkoon!

Idolsin teatteriviikonloppu: Ina Forsman.


Sipoossa asuva Ina Forsman, 17, hämmästyi jatkopaikkaansa Idolsissa, sillä neitokaisen viimeinen esitys teatteriviikonlopussa oli ollut pettymys sekä tuomaristolle että Inalle itselleen.

Teatteriviikonlopun paineet voivat käydä Idols-kokelaille kohtalokkaaksi, ja tämän huomasi myös 17-vuotias Ina Forsman. Viimeisen teatteripäivän yksilösuoritus oli saanut neidon jännityksen valtaan, joka kuului ilmeisenä epävireisyytenä upealla äänellään aiemmin hurmanneen Inan laulussa.

– Mun suoritus meni tosi huonosti, en edes tajua miten se pystyi menemään niin huonosti. Koitin sitä koota, mutta kun tajusin vetäväni ohi sävelen, alkoi jännittää niin paljon, ettei sitä saanut enää korjattua. Olin liian shokissa, että olisin voinut tehdä asialle mitään.

– Se oli aika kauheaa. Oli tosi vaikea enää löytää oikeaa säveltä, koska en ole ikinä käynyt laulutunneilla eikä ole sellaista ammattitaitoa vielä, Ina muisteli kauhunhetkiään jälkeenpäin.

Tähtikokelas myönsi esityksen olleen pettymys paitsi tuomareille, myös itselle.

– Olin asennoitunut siihen, että tämä on viimeinen tilaisuus pitkään aikaan, kaikki tai ei mitään. Ja sitten kaikilla muilla meni hyvin ja mulla päin pyllyä.

– Tuomarit sanoivat, että eihän tässä vaiheessa pitäisi enää noin huonosti vetää ja huomauttivat, että vedin epävireessä koko laulun. Tommi sanoi olleensa ennen esitystä varma siitä, että olen TOP 15:ssä, mutta ettei ole enää.

Idols-Ina: Oli rankkaa, kun tuomarit kehuivat Emmaa

Idols-Ina hämmentyi: Lauloin päin pyllyä ja pääsin jatkoon!

Ina Forsman ja Emma Eteläaho Idols-tuomariston edessä teatteriviikonloppuna.


Penkin alle menneestä laulusuorituksesta huolimatta tuomaristo oli ehtinyt vakuuttua Inan taidoista siinä määrin, että valitsi tämän TOP 15 parhaan joukkoon.

– Nyt tuntuu tosi hyvältä, upea fiilis. En olisi uskonut tuon mun vedon perusteella, mutta jotenkin toivoin, että tuomaristo huomioisi edelliset vedot, Ina hehkutti.

Yhdessä Emma Eteläahon kanssa tuomionsa kuulemaan suunnannut Ina myönsi tilanteen olleen jännittävä, sillä jäljellä oli enää yksi paikka livelähetyksiin.

– Ei todellakaan ollut luottavainen olo. Emma on aivan upea laulaja ja varmaan koko elämänsä harjoitellut, ja muutenkin siitä huokuu semmoista tähtienergiaa, Ina huokaisi.

– Olihan se aika rankkaa olla siinä, kun tuomarit kehuivat Emmaa niin kauniiksi ja siistiksi ja itse olin nuttura päässä, että sanokaa jo, sanokaa jo. Mutta sitten se menikin toisin päin. Jäin siihen hetkeksi miettimään, että onko tämä joku vitsi.

Idols-Ina hämmentyi: Lauloin päin pyllyä ja pääsin jatkoon!

Idolsin teatteriviikonloppu: Ina Forsman.


Sipoolainen tähtikokelas lisäsi, ettei omasta jatkopaikasta ollut helppoa iloita avoimesti, kun vieressä istui kovan pettymyksen kokenut Emma.

Jatkossa Ina halusi näyttää sen, että sävelkorvaa ja laulutaitoja löytyy. Laulajalupaus aikoikin valmistautua TOP 15 Showhun ahkerasti treenaamalla.

– Kyllä mulla on vielä sitä asennetta ja luonnetta näyttämättä. Aion käydä laulutunneilla, jotta opin saamaan pois turhaa jännitystä. En halua, että livelähetyksessä käy kuten kävi tänään. Se oli niin noloa, etten halua noin käyvän enää koskaan, Ina kiteytti.

Tässä on Idolsin TOP 15, katso kuvat!
Näin Idolsin finalistit valitaan
Katso kaikki Idolsin teatteriviikonlopun sooloesitykset

Idolsin suora TOP 15 Show sunnuntaina 19. helmikuuta 2012 kello 19.30 MTV3-kanavalla!

Miia Honkanen / MTV3

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Lähetä palautetta