Idolsin jatkopaikasta tyrmistynyt Petri: Itseluottamus oli pohjassa
Idolsin teatteriviikonloppu: Petri Piippo |
Ruotsin Västeråsissa asuva Petri Piippo, 23, paljasti olevansa sooloesityksensä jälkeen varma, ettei jatkopaikkaa 15 parhaan joukkoon irtoaisi.
Idolsissa viidentoista onnekkaan jatkoonpääsijän joukkoon tiensä selvittänyt Petri Piippo oli avoimen hämmästynyt tuomiolta palattuaan. Ruotsista Tampereen koelauluihin alunperin saapunut laulajalupaus ei ollut uskonut jatkopaikan aukeavan.
– Nyt on mahtavat fiilikset! Kun menin tuomareiden luo, luulin etten pääse jatkoon. Olin ihan sitä mieltä, että ei tästä tule mitään, mä tipun nyt. Sitten tuomarit laittoivatkin jatkoon, en meinannut oikein uskoa!
– Mulla oli aika huono olo tämänpäiväisen esityksen jälkeen ja siksi varmaan luulinkin, että minut laitetaan pois tästä kisasta. Viimeinen kappale ei mennyt mielestäni nappiin ja itseluottamus oli ihan pohjassa, Petri muisteli.
Tähtikokelas ei osannut itsekään tarkalleen sanoa, miksi esitys ei tuntunut luistavan.
– Se ei vaan tuntunut oikealta, kun esitin sen lavalla. Se ei lähtenyt niin rennosti kuin harjoitellessa, piti taistella vähän sen kappaleen ja laulun kanssa, siltä tuntui ainakin.
Idols-Petri: Välillä on käyty pohjalla
Petri suunnitteli valmistautuvansa livelähetyksiin harjoittelemalla. Sitä ennen mies aikoi kuitenkin pyhittää hetken rentoutumiseen ja juhlimiseen isän kanssa Tampereella.
– Isä on kauheasti kannustanut mua. Sanoi, että "kyllä mulla oli tunne, että pääset jatkoon". Sitten se jo junia katseli ja kyseli, milloin pääsen tulemaan Tampereelle, Petri naurahti.
– On hyvä fiilis, kun teatteriviikonloppu viimeinkin loppuu. Vaikka on ollut tosi kivaa, niin on ollut rankkaa. Ei osaa oikein selittää, miten rankkaa tämä on. Se on ylös alas, edes takaisin. Yhtenä päivänä voi tuntua, että menee hyvin ja toisena päivänä, että nyt ollaan pohjassa eikä täältä päästä mihinkään.
23-vuotias tähtikokelas lisäsi oppineensa Idolsin aikana paljon paitsi laulamisesta, myös itsestään. Jännityksen kanssa taisteleva nuori mies uskoi siltä saralta löytyvän vielä paljon työstettävää.
– Jännitän aina kauheasti, en tiedä miksi! Itselle puhun tällein päässä, että "mikä sua nyt jännittää, sähän menet laulamaan, osaat laulaa, elä nyt sitä jännitä". Kuitenkin jännittää, tänäänkin kauheasti, mutta sitten kun lavalle pääsen niin mä vaan laulan, Petri huokaisi.
Sympaattinen laulaja aikoi suunnata sunnuntain ensimmäiseen suoraan lähetykseen avoimin mielin.
– Mä vaan laulan ja muut saa päättää olenko kiinnostava vai en. Teen vaan sen minkä teen ja laulan niin hyvin kuin pystyn. Saa nähdä riittääkö se.
Tässä on Idolsin TOP 15, katso kuvat!
Näin Idolsin finalistit valitaan
Katso kaikki Idolsin teatteriviikonlopun sooloesitykset
Idolsin suora TOP 15 Show sunnuntaina 19. helmikuuta 2012 kello 19.30 MTV3-kanavalla!
Miia Honkanen / MTV3
Kommentit
Kirjoita kommentti
- Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.


