Suoriin Idols-lähetyksiin edennyt Sini: En hillitse itkuani
Idolsin teatteriviikonloppu: Sini Tuominen |
Jatkopaikan suoriin lähetyksiin saanut Sini Tuominen, 21, aikoo valmistautua livelähetyksiin itseään psyykkaamalla.
TOP 15 -joukossa paikkansa lunastanut Sini Tuominen paljastaa olevansa innoissaan mutta hämmästynyt tuomariston päätöksestä.
– Ihan sairaan siistiä! Olen tosi yllättynyt, täällä on kuitenkin kova taso. Epäilin vielä siellä kun kävelin tuomareiden luo ja mietin, että en halua ruveta itkemään.
Sini kertoi tuomareiden kohtaamisen saaneen sydämen tykyttämään normaalia nopeammin.
– Se oli aika kuumottavaa. Spotit osoittavat suoraan suhun ja istut siinä piinapenkissä. Tuomarit kyselivät, että miten olen omasta mielestäni pärjännyt ja oliko mulla tänään vaan tuuria.
– Kun kuulin olevani jatkossa, niin itkuhan siinä taas tuli. Mä olen hirveä porukolli. Päätin, että tällä kertaa en itke - enpä! Pystyin vaan hetken aikaa hillitsemään, Sini hymähti.
Tampereen koelauluista teatteriviikonloppuun ponkaisseella kaunottarella oli jo suunnitelmia tulevan varalle.
– Aion valmistautua livelähetyksiin niin, että alan uskoa itseeni. Sanoin tuomareillekin, että olen vasta nyt alkanut uskoa itseeni ja siihen, että mussa oikeasti olisi jotain potentiaalia. Aion psyykata itseäni ja ottaa ehkä laulutunteja, Sini suunnitteli.
Tässä on Idolsin TOP 15, katso kuvat!
Näin Idolsin finalistit valitaan
Katso kaikki Idolsin teatteriviikonlopun sooloesitykset
Idolsin suora TOP 15 Show sunnuntaina 19. helmikuuta 2012 kello 19.30 MTV3-kanavalla!
Miia Honkanen / MTV3
Kommentit
Kirjoita kommentti
- Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.


