Tyylivarkaat 12.6: Lapsiperheen eteinen toimivaksi!

 

Eteinen siistiksi ja kauniiksi

1

Tältä eteinen näyttää ennen muutosta.

Seuraava

Kengät ja ulkoiluvaatteet ovat siistissä rivissä, mutta kaikkien nähtävillä, mikä vaikuttaa huoneen yleisilmeeseen.

EdellinenSeuraava

Inspiraatiota haetaan tietysti lasten maailmasta – lastentarhasta.

EdellinenSeuraava

Tyylivarkaissa käydään modernissa ja kekseliäästi sisustetussa kodissa.

EdellinenSeuraava

Sallan kodin värimaailma ja henki huokuu jo uuteen eteiseen astuttaessa. Tyttöjen pikkueteisessä on hieman leikkisiä elementtejä kuten katosta roikkuvat hauskat naulakot.

EdellinenSeuraava

Tauluhyllystä tehtiin laskutaso, jonka alle saa avaimet roikkumaan koukkuihin. Posti löytää paikkansa hyllyn alla olevasta yksikertaisesta telineestä. Jo ennestään seinällä ollut liitutaulutarra on osa kokonaisuutta.

EdellinenSeuraava

Upeat vanhoihin ikkunanpuitteisiin tehdyt peilit avartavat ja koristavat tilaa

EdellinenSeuraava

Oksamaisiin naulakoihin voi ripustaa pyöräilykypärän ja asettaa hanskat kuivumaan.

EdellinenSeuraava

Alakaapeissa on paikka kengille ja kaappien oviin on laitettu tarralla tyttöjen nimet kertomaan, kenen kengät kaapista löytyy.

EdellinenSeuraava

Kaapin takalevyyn on tehty reikiä joiden kautta patterin lämpö pääsee kaappiin, ilma vaihtuu ja näin kosteat kengät kuivuvat kaapissa.

EdellinenSeuraava

Ulosvedettävissä koreissa tavarat ovat järjestyksessä ja koreissa on laput siitä, mitä siellä säilytetään. Kaappeihin asennettiin myös pattereilla toimivat kohdevalaisimet.

EdellinenSeuraava

Kaappeihin asennettiin myös pattereilla toimivat kohdevalaisimet.

EdellinenSeuraava

Matot ovat samanlaiset sekä tuulikaapissa että isossa eteisessä. Mattojen ylellisen näköinen ja tuntuinen materiaali kestää kovaa kulutusta ja kosteutta

Edellinen
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
TaaksepäinEteenpäin

Eteisen sisustus jää usein vaille huomiota vaikka juuri nämä tilat usein kaipaisivat toimivaa suunnittelua, jotta vaatteet ja asusteet pysyisivät järjestyksessä. Sallalla ja hänen tytöillään on puute juuri tästä. Sisustusarkkitehti Laura Brotherus suunnitteli heille kauniin ja toiminnallisen eteisen, jossa lapsilla ja aikuisilla on omat säilytystilansa.

Eteiset ovat harvemmin suunniteltu lapsille, mittasuhteet on mietitty aikuisten mukaan ja lapset jäävät aikuisen armoille kun vaatteet pitäisi laittaa paikalleen. Toiveena oli sellainen eteinen jossa tytöt voivat itse ripustaa vaatteensa, kengät, hanskat ja hatut olisivat pois näkyviltä ja jossa olisi paikka missä istua ja laittaa kengät jalkaan.

Tyylivarkaat 12.6: Lapsiperheen eteinen toimivaksi!

Noora vei Sallan ideavarkaisiin moderniin kotiin, jossa on toimivia ratkaisuja lapsiperheen eteiseen ja hyviä esimerkkejä vanhojen esineiden yhdistämisestä moderniin sisustukseen.

Sallan kodin värimaailma ja henki huokuu jo uuteen eteiseen astuttaessa. Tyttöjen pikkueteisessä on hieman leikkisiä elementtejä kuten katosta roikkuvat hauskat naulakot. Seinälle on maalattu leveä u-muotoinen vaaleanpunainen raita, joka lisää tilan tuntua. Alakaapeissa on paikka kengille ja kaappien oviin on laitettu tarralla tyttöjen nimet kertomaan, kenen kengät kaapista löytyy.

Tyylivarkaat 12.6: Lapsiperheen eteinen toimivaksi!

Lastentarhan värikkyydestä inspiroituneena Laura on kiinnittänyt kenkäkaapin sisään erisävyisiä teippipintoja. Kaapin takalevyyn on tehty reikiä joiden kautta patterin lämpö pääsee kaappiin, ilma vaihtuu ja näin kosteat kengät kuivuvat kaapissa. Kenkäkaapin päälle on asettettu lasi, joka viimeistelee kalusteen, mutta myös suojaa sitä mahdolliselta koskeudelta. Oksamaisiin naulakoihin voi ripustaa pyöräilykypärän ja asettaa hanskat kuivumaan.

Tyylivarkaat 12.6: Lapsiperheen eteinen toimivaksi!

Olohuoneeseen ja keittiöön avautuva eteinen on nyt osa kodin muuta sisustusta. Uudet ja vanhat esineet yhdistyvät kaunisti kuten mallikodissakin. Upeat vanhoihin ikkunanpuitteisiin tehdyt peilit avartavat ja koristavat tilaa. Pitkää ruohoa esittävät sisustustarrat elävöittävät seinää ja yhdistävät peilin siihen.

Tyylivarkaat 12.6: Lapsiperheen eteinen toimivaksi!

Lämpöä tilaan tuli lisää kun eteisen seinät saivat saman hiekan sävyn jota löytyy muualtakin kodista. Yksinkertainen puinen penkki oli toivottu kaluste. Sen päälle teetettiin pehmuste ja penkin alla on lisää säilytystilaa punotuissa muovikoreissa.

Tyylivarkaat 12.6: Lapsiperheen eteinen toimivaksi!

Silmäänpistävin muutos on kaapin liukuovet. Ovet ovat tasaisen valkoiset ja kehyksettömät, jolloin lopputulos on moderni ja siisti. Kaapin sisälläkin on tapahtuntu muutoksia. Monet erilaiset pahviset säilytyslaatikot ovat vaihtuneet yhtenäisiin valkoisiin. Eteisen vanhat kenkätelineet hyödynnettiin ja laitettiin kaapin sisälle. Ulosvedettävissä koreissa tavarat ovat järjestyksessä ja koreissa on laput siitä, mitä siellä säilytetään. Kaappeihin asennettiin myös pattereilla toimivat kohdevalaisimet.

Tyylivarkaat 12.6: Lapsiperheen eteinen toimivaksi!

Matot ovat samanlaiset sekä tuulikaapissa että isossa eteisessä. Mattojen ylellisen näköinen ja tuntuinen materiaali kestää kovaa kulutusta ja kosteutta. Tuulikaapin lattia oli punasävyinen joten siihen teetettiin matto, joka peittää sen kokonaan ja näin ilmeestä saatiin yhtenäinen eteisen kanssa.

Eteiseen tultaessa käsissä on usein avaimet ja muuta pientavaraa. Näille toivottiin laskupaikkaa, jossa ne eivät olisi tiellä. Tauluhyllystä tehtiin laskutaso, jonka alle saa avaimet roikkumaan koukkuihin. Posti löytää paikkansa hyllyn alla olevasta yksikertaisesta telineestä. Jo ennestään seinällä ollut liitutaulutarra on osa kokonaisuutta. Tilan kruunaa satumainen paperinen valaisin. Kodikas, mutta toimiva eteinen on mahdollista saavuttaa.

Jakson tuotetiedot löydät täältä.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Tyylivarkaat
Ohjelma on päättynyt.


Lähetä palautetta Ohjelman tuottaa Moskito Television Oy. Ohjelman nettisivut tuottaa Laura Kokko.
Tekstien tai kuvien kopiointi MTV3 Internetin sivuilta on ehdottomasti kielletty.