Tyylivarkaat 29.5: Lastenhuoneen muutos

Muutoksessa käytettiin kaikkia Gretan huoneessa jo käytössä olleita kalusteita. Uusia hankintoja olivat pöytälevy ja laatikosto. Pieneen tilaan ei haluttu tuoda uutta kalustetta, joten pöytälevy lepää jo huoneessa olleen hyllyn päällä ja toista päätä tukee uusi laatikosto.

Huoneen seinällä oli hauska seinämaalaus jonka säilyttämistä ensin mietittiin. Lopulta päätettiin, että huone tarvitsee uutta ilmettä ja maalaus peitettiin pirteän raitatapetin alle. Tapetti laitettiin seinälle vaakatasossa, jolloin se luo illuusion suuremmasta tilasta. Lastenhuoneet ovat usein pieniä ja korkeita mutta kalusteet matalia ja tällaisella tapettiratkaisulla huoneen mittasuhteet tasoittuvat.

Tyynyistä pinottiin istuimia lattialle, tyynyt sidottiin yhteen nyörillä ja nyt ne pysyvät koossa kuin lahjapaketit. Huoneessa jo aiemmin ollut pinkki matto säilytettiin.

Sängyn yllä on huomaamattomia magneettilistoja joille on kätevä ripustaa vaihtuva taidenäyttely Gretan piirustuksista.

Lastenhuoneen tulisi olla helposti muokattavissa lapsen kasvun ja tarpeiden myötä. Hyvät, laadukkaat ratkaisut ja hankinnat ovat pohjana sisustukselle. Ilmettä voidaan ajan mukana muuttaa vaihtamalla esim. tekstiilejä.

Vanerilevy päällystettiin vaalean turkoosilla kernikankaalla ja kangas nidottiin levyyn kiinni alapuolelta. Kankaan voi siis halutessaan joskus vaihtaa. Sänky pidennettiin ja siihen hankittiin uusi patja. Sänkyyn lisättiin Muuramen lastenkalustesarjaan kuuluvat sängynaluslaatikko ja pehmustetut reunapuskurit joiden raikas kangaspäällyste sopii huoneen värimaailmaan.
Koulunsa viime syksynä aloittaneelta Gretalta puuttuu huoneestaan kirjoituspöytä ja sisustusarkkitehti Laura Brotherus tulee apuun muuttamaan lastenhuoneen sisustuksen vastaamaan koululaisen tarpeita. Nelihenkisen perheen kodin yleisilme on selkeä ja moderni yhdistelmä uutta ja vanhaa. Gretan huoneen muutoksen toivotaan kestävän aikaa ja siellä jo olevia kalusteita hyödynnettävän. Tyttömäisiä elementtejä huoneessa toki saa olla, kuten Gretan lempiväriä pinkkiä.
Noora vie Uuran, Gretan äidin, tyylivarkaisiin kerrostalokotiin, jossa samankokoisessa kodissa asuu samankokoinen perhe kuin Uuran perhe on. Kodissa on selkeä mutta värikäs tunnelma ja siellä on tarkoin harkittuja kalusteita, designia ja vanhoja esineitä yhdessä edullisten kalusteiden kanssa. Taidetta on paljon esillä, sitä löytyy kaikista huoneista. Lastenhuoneesta jäi mieleen kirjoituspöytä pukkijaloilla, upea puu seinällä ja yksinkertaiset valaisimet.
Mallikoti on harkitusti sisustettu värejä unohtamatta. |
Muutoksessa käytettiin kaikkia Gretan huoneessa jo käytössä olleita kalusteita. Uusia hankintoja olivat pöytälevy ja laatikosto. Pieneen tilaan ei haluttu tuoda uutta kalustetta, joten pöytälevy lepää jo huoneessa olleen hyllyn päällä ja toista päätä tukee uusi laatikosto.
Vanerilevy päällystettiin vaalean turkoosilla kernikankaalla ja kangas nidottiin levyyn kiinni alapuolelta. Kankaan voi siis halutessaan joskus vaihtaa. Sänky pidennettiin ja siihen hankittiin uusi patja. Sänkyyn lisättiin Muuramen lastenkalustesarjaan kuuluvat sängynaluslaatikko ja pehmustetut reunapuskurit joiden raikas kangaspäällyste sopii huoneen värimaailmaan.
Vanerilevy päällystettiin kernikankaalla, jolloin sen väriä on helppo vaihtaa. |
Huoneen seinällä oli hauska seinämaalaus jonka säilyttämistä ensin mietittiin. Lopulta päätettiin, että huone tarvitsee uutta ilmettä ja maalaus peitettiin pirteän raitatapetin alle. Tapetti laitettiin seinälle vaakatasossa, jolloin se luo illuusion suuremmasta tilasta. Lastenhuoneet ovat usein pieniä ja korkeita mutta kalusteet matalia ja tällaisella tapettiratkaisulla huoneen mittasuhteet tasoittuvat.
Istuintyynyt on paketoitu kauniiksi pikku paketiksi. |
Tapetoidulla seinällä on tauluhyllyjä ja nättejä kukkakoukkuja tapetin raitojen lomassa. Sängyn yllä on huomaamattomia magneettilistoja joille on kätevä ripustaa vaihtuva taidenäyttely Gretan piirustuksista.
Verhot olivat kivaa kangasta joten ne haluttiin säilyttää, niitä lyhennettiin vain hieman. Kaikissa tekstiileissä on yhdistäviä värejä ja sävyjä, vaikka kuosit ja mallit ovatkin erilaisia. Tyynyistä pinottiin istuimia lattialle, tyynyt sidottiin yhteen nyörillä ja nyt ne pysyvät koossa kuin lahjapaketit. Huoneessa jo aiemmin ollut pinkki matto säilytettiin.
Sängyn päälle on kasattu herkullinen kokoelma värikkäitä tyynyjä, jotka sopivat Gretan mieliväreihin. |
Oven taakse jäävä seinä maalattiin liilaksi ja puunupit maalattiin raitatapetin värein ja kiinnitettiin seinään naulakoiksi, joissa esimerkiksi koululaukku pysyy poissa lattialta. Niissä koreilevat myös Nooran tuomat, Varpusen suunnittelemat ja Cmykistävän valmistamat, värikkäät pussukat.
Retrotyylisistä valaisimista toinen toimii kirjoituspöydän työvalona ja toinen lukuvalona sängyn vieressä. Yksinkertaisen kattovalaisimen idea on napattu suoraan mallikodista jossa vierailtiin ja sen johdon punainen väri on hauska yksityiskohta. Huoneen ympäri leikkisästi juokseva garlandi eli koristenauha ommeltiin itse pyöreistä paperinpaloista.
Lastenhuoneen tulisi olla helposti muokattavissa lapsen kasvun ja tarpeiden myötä. Hyvät, laadukkaat ratkaisut ja hankinnat ovat pohjana sisustukselle. Ilmettä voidaan ajan mukana muuttaa vaihtamalla esim. tekstiilejä.
Tarkemmat tiedot käytetyistä tuotteista löydät tuotetiedot arkistosta
Muutoksen suunnittelijana Laura Brotherus
(MTV3)
Kommentit
Kirjoita kommentti
- Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.






Ohjelman tuottaa Moskito Television Oy. Ohjelman nettisivut tuottaa Laura Kokko.