Salkkarit-Sergei: Elokuvassa koukkuja ja jännitystä
Salattujen elämien Sergei eli näyttelijä Tero Tiittanen lupaa Salkkarit-leffan käsikirjoituksesta löytyvän koukkuja ja jännitystä.
Pihlajakadun pahaa poikaa Sergei Kuulaa esittävä Tero Tiittanen tullaan näkemään myös Salatut elämät -elokuvassa.
– Olen jossain vaiheessa miettinyt, miksi Salkkareista ei ole jo aikaisemmin tullut elokuvaa. Sarja on ollut niin suosittu ja katsojatilastojen kärjessä vuodesta 1999 asti, Tero toteaa.
– Innolla odotan. Varmaan hyvä juttu tulee, ainakin käsikirjoituksen perusteella. Ei se siitä ainakaan jää kiinni; siinä on koukkuja ja jännitystä.
Leffaprojektia työstää pitkälti sama poppoo kuin sarjaakin, mikä helpottaa koko tiimin toimintaa nopeasykkeisissä kuvauksissa. Koska yhdessä on tehty jo valmiiksi paljon töitä, on näyttelijöiden välille ehtinyt muodostua vahva luottamus.
– Olemme kuin yhtä suurta perhettä, siskoja ja veljiä, Tero kertoo.
Tero Tiittanen: Valkokangas on armoton
Toisin kuin Salkkarit-sarja, tulee elokuva edustamaan kauhutrilleri-genreä. Tämä ei Teron mukaan aseta haasteita näyttelijäntyöhön, joskin jännityksen ylläpitäminen koko elokuvan ajan on vaativaa.
Kauhuleffojen faniksi tunnustautuva näyttelijä toteaa, että valkokankaalle työstäminen sen sijaan tulee asettamaan omat haasteensa tv-sarjan kuvauksiin verrattuna.
– Leffa, kun se tulee isolle kankaalle, poimii enemmän pienieleisyyttä ja ilmeitä. Valkokangas on sinänsä aika armoton; se näyttää kaiken susta hyvin isosti, Tero naurahtaa.
Hahmonsa pitkästä historiasta näyttelijä kokee olevan hyötyä elokuvan kuvauksia ajatellen.
– Sä tiedät mitä teet sillä, miten käytät sitä hahmoa ja miten käytät omaa kehoasi hahmossa, mies summaa.
Kuinka Tero uskoo roolihahmonsa muuntuvan valkokankaalle? Katso video!
Miia Honkanen / MTV3
Kommentit
Kirjoita kommentti
- Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.


Elokuvan tuottaa FremantleMedia Finland Oy. Nettisivut tuottaa Minna Kosonen.