Kymmenennessä jaksossa tapahtunutta
Sarjan viimeisessä jaksossa Leijonan kitaan astuu ensimmäisenä Lappeenrantalainen Tapani Luukkanen, jonka keksintö on pieni, yksinkertainen ja tarpeesta syntynyt. Tapanin esiintyminen on suorastaan hypnoottista, mutta akunkengän lukituslaite osoittautuu kuitenkin aikansa eläneeksi keksinnöksi - Luukkanen teki innovaationsa 80-luvulla, jonka jälkeen markkinoille on saapunut useita vastaavia ratkaisuja. Eero Lehden johdolla Leijonat vetäytyvät yksi toisensa jälkeen hankkeesta.
 |
Avioliittoon astuminen tekee melkoisen loven lompakkoon. Leena Vanhamäki Helsingistä onkin vakuuttunut, että tässä on menestyksekkään liiketoiminnan paikka. Hän haluaa Leijonilta 30 000 euron pääomasijoituksen oman hääjärjestelytoimiston toiminnan laukaisemiseksi. Leenan mukanaan tuoma hääpuku ja ilmeikäs esiintyminen eivät kuitenkaan vakuuta Leijonia, jotka haluavat kovia faktoja. Eero Lehti osoittaa laskutoimituksillaan, ettei Leena liikeideassa ole tuottavan bisneksen aineksia. Kerran avioliiton itsekin kokenut, nyttemmin eronnut Leena luulee Leijonien grillauksessa joutuneensa Kyösti Kakkosen kosimaksikin, mutta sen lähemmäksi rahaa hän ei Leijonan kidassa pääse.
 |
Espoolainen viestintäkonsultti Kurt Linderoos uskoo että EU-kansalaisuus voi olla unioninlaajuinen bisnes. Hän hakee pääomasijoitusta hankkeeseen, joka toisi 500 miljoonaa eurooppalaista lähemmäksi toisiaan - Oy Personal EU United Brains Ltd:hen. Tarkoituksena on - ilmeisesti- lähentää EU-jäsenmaiden kansalaisia. Leijonat eivät täysin ymmärrä, mihin Kurt haluaa heidän sijoittavan rahansa, mutta Kurt on valmis luopumaan 90-prosenttisesti liikeideastaan, mutta miljoonaa euroa vastaan.
Kurt ryydittää esiintymistään pienimuotoisella strip tease-näytöksellä. Tästä huolimatta Personal EU ei herätä Leijonien keskuudessa kiinnostusta, lähinnä vain ihmetystä. Kyösti Kakkonen aloittaa päätösten tekemisen vertaamalla lennokasta Kurtia Superhessuun ja hyvin pian neljä Leijonaa on vetäytynyt Kurt Linderoosiin Personal EU-hankkeesta. Viimeisenä Eero Lehti kertoo mielipiteensa. Se ei yllätä. Kurt Linderoos ei poistu Leijonan kidasta miljoonaa euroa rikkaampana.
 |
Leijonat alkavat jo turhautua. Sitten tapahtuu käänne: koko Leijonan kidan viimeisessä tapauksessa Mauno Keski-Luopa esittelee Leijonille ympäristöystävällisen golfkenttien ruohonleikkurin. Energiaa säästävä, hiljainen ja tyylikäs laite vaikuttaa kaikin puolin täydelliseltä, mutta Leijonat haluavat löytää heikon kohdan Maunon liikeideasta. Maunon valmistautuminen on teräksenkovaa - hän osaa vastata kaikkiin kysymyksiin ennen kuin niitä edes esitetään. Lithium-akuilla toimiva laite on jo matkannut pitkän tien - se on palkittu kansainvälisesti ja alan huippuasiantuntijat ovat todenneet, ettei sille löydy kilpailijoita alalta, jota dominoivat amerikkalaiset diesel- ja bensiinikäyttöiset koneet.
Mauno Keski-Luopa tarjoaa Leijonille kahdeksan prosentin omistusosuutta puolen miljoonan euron sijoitusta vastaan. Hän haluaa aloittaa koneen sarjatuotannon ja markkinoinnin todenteolla. Eero Lehden ehdottama 25 prosenttia muuttaisi yhtiönsisäisiä voimasuhteita huomattavasti, eikä Mauno otakaan tarjousta kuuleviin korviinsa.
Actioneco on kaikin tavoin juuri sellainen sijoituskohde, jota Leijonat ovat koko ajan etsineet. Mauno Keski-Luopa tuntuu pitävän käsissään kaikkia valttikortteja - hänellä on toimiva, ylivoimainen tuote, jolla on olemassa valmiit ja varmasti tuottavat markkinat. On Leijonien vuoro pelata upporikasta ja rutiköyhää. Leijonat haluavat saaliinsa. On tullut aika käyttää kaikki se kokemus, suostuttelukeinot ja neuvottelutaidot, jotka heille on vuosikymmenien aikana kertynyt.
Loppujen lopuksi Mauno saa sijoituksensa, luovuttaen yrityksestään vain 12,5 prosenttia Leijonille Lehti ja Kakkonen.
|