Pureeko animetytön rakkauspoppi Idols-tuomareihin?
![]() |
Animehahmon tyyliin kameroille poseerannut Laura Vanamo, 17, tahtoo olla tyttömäinen ja teini-ikäinen niin pitkään kuin mahdollista.
Laura Vanamo suunnitteli esittävänsä Idols-tuomaristolle rakkaudesta kertovan poprallatuksen japaniksi. Hän kuuli aikanaan Koi kana -biisin ja ihastui sen nopeaan, tarttuvaan tempoon.
– Kappaleeni tarina kertoo tytöstä, joka on ihastunut kahteen poikaan. Se tyttö tykkää kummastakin, mutta ei osaa päättää, onko se rakkautta vai ei.
– Biisi ei liity elämäntilanteeseeni mitenkään, mutta tykkään siitä, koska se on niin tarttuva.
Hurahti anime-musiikkiin
Vantaalla asuvan Lauran kaveripiirissä on tutustuttu aasialaiseen popmusiikkiin animen kautta.
– Näin 11-vuotiaana ensimmäisen kerran animea. Alkutunnarit oli hauskan kuuloisia!
– Rupesin kuuntelemaan raskaampaa musiikkia ja kaikki japanilaisessa rockissa oli tosi hienoa, esimerkiksi naisen näköiset miehet. Nykyään ahdistaa kaikki angstinen musa. On paljon kivempaa kuunnella jotain iloista.
Laura luetteli kuuntelevansa pääasiassa japanilaista, kiinalaista ja korealaista poppia. Lempiyhtyeiden musiikkia ei saa Suomesta.
– Tykkään myös suomalaisesta musasta, kuten PMMP:stä.
Pukeutumisvaikutteet Japanista
![]() |
Minkä vuoksi japanilainen popkulttuuri viehättää suomalaisia nuoria?
– Japani on jännittävä. Katumuoti ja vaatteet ovat aivan erilaisia. Sellaista ei länsimaissa nähdä.
Idols-kokelas sanoi poimivansa vaikutteita japanilaisesta pukeutumisesta, mutta pääasiassa tyyli oli hänen itsensä kehittelemää.
– Kun olen tosi iloinen, halusin laittaa kaikkea värikästä! Pukeudun useimmiten ihan normaalisti. Muutama vuosi sitten pidin pitsihameita ja ketjuja, enää se ei kiehdo. Haluan korostaa tyttömäisyyttäni ja olla mahdollisimman pitkään teini.
– Nykyään kaikilla on hirveä kiire aikuistua. Minä haluan pitää nuoruudesta kiinni niin pitkään kuin mahdollista. Paitsi sitten, kun olen liian vanha siihen, Laura hekotti.
Helsingin koelaulut Idolsissa torstaina 25.9. klo 20.00 MTV3-kanavalla. Idols Extra Subilla klo 21.00 heti Idolsin jälkeen!
Teksti: Laura Kokko/MTV3
Katso:
Laura laulaa japaniksi kappaleen Koi Kana
Lue myös: Helsingin koelaulajia netti-tv:ssä!
Lisää Idols-uutisia
- Koop säveltää hyväntekeväisyyssinglen
- Idols-Anna myi platinaa ensimmäisenä tänä vuonna!
- Idols-Kalle yllätti faninsa!
- Anna Puu nousi listaykköseksi
- Anna Puun debyyttilevy myynnissä MTV3 Storessa!
- Koop myi heti kultaa
- Pete Parkkosen levy suoraan listaykköseksi
- Osta Koopin New Town jo nyt MTV3 Storesta!
- Pete Parkkosesta tehdään kirja!
- Koop hurmasi fanikirjansa tekijän
- Pussycat Doll esiintyy Koopin musavideolla!
- Koop duetoi levyllään Annan kanssa
- Koop esiintyi Hollannin tv:ssä - katso video!
- Osta Pete Parkkosen ensisingle nyt Storesta!
- Veli sävelsi hittejä Idols-Peten levylle!
- Idols-Koopin levy kansainvälisille markkinoille?
- Idols-Kalle sai levytyssopimuksen!
- Tältä näyttää Pete Parkkosen First Album!
- Koop teki dueton Idols-Annan kanssa!
- Hän on Idols-Kallen bändin maineikas kitaristi!
Idolsin päätösjakso
Best of Worst 21.12. klo 20.00 MTV3
Idols ™ on 19 TV Limitedin ja FremantleMedian rekisteröimä tavaramerkki. Ohjelma perustuu Idols-tv-formaattiin. Tuotanto FremantleMedia Finland Oy. Lisensointi FremantleMedia Licensing Worldwide. Ohjelman nettisivut tuottaa Mari Rasimus. Materiaalin kopiointi on ehdottomasti kielletty.
Palaute













