Moderni perhe

Sarja on tauolla.

Komediasarja Moderni perhe on mm. Golden Globella ja kuudella Emmyllä palkittu suosikkisarja, joka ottaa lähitarkastelun kohteeksi erilaisia nykyajan perheen muotoja.

Tämän päivän perheet ovat jos minkin näköisiä kokoonpanoja. Enää ei perinteisen perheen muotti tarkoita isää, äitiä ja 2,5 lasta. Tämä käy selväksi uudessa puolen tunnin komediassa Moderni perhe, jossa kolmen nykypäivän perheen kokoonpanoa ja monivivahteikkuutta lähestytään rehellisellä ja hillittömän hauskalla tavalla. Sarjan moton mukaan elämä ei ole siistiä, poliittisesti korrektia eikä ennalta arvattavaa.

Yksi sarjan luojista ja vastaavista tuottajista on Steven Levitan. Neljän Emmy-palkinnon saanut Levitan on tuottanut menestyskomedioita kuten Ammu vaan (Just Shoot Me) ja Takaisin ruutuun (Back to You). Lisäksi hän on ollut mukana tekemässä muun muassa hittikomedia Frasieria, josta mies nappasi Emmyn. Muita palkintoja listalta löytyy esimerkiksi People’s Choice Award elokuvasta Stark Raving Mad ja Golden Globe -ehdokkuus sarjasta Ammu vaan.

Toinen sarjan päätekijöistä on Christopher Lloyd - kuusinkertaisesti Emmy-palkittu tuottaja, jonka tunnetuin aikaansaannos on hittikomedia Frasier, jota mies oli luotsaamassa vastaavana tuottajana kahdeksan tuotantokauden ajan. Tuona aikana sarja voitti viisi parhaan komediasarjan Emmy-palkintoa, joka on USA:n televisiohistorian ennätys.

Mies on menestyksekäs käsikirjoittaja ja tuottaja jo vuosien takaa, ja miehen ansioluettelossa on menestys sarjat kuten Tyttökullat (The Golden Girls) ja pitkään USA:n televisioissa pyörinyt Wings. Sittemmin mies on tehnyt mm. sarjaa Hoidon tarpeessa (Out of Practice) ja Takaisin ruutuun (Back to You). Emmy-pakintojen ja useiden muiden kunnianosoitusten lisäksi Lloyd on saanut Writers Guild Awardin ja Golden Globe - palkinnon.

Tulossa

05.08.2013 klo 14:40 Pilotti

(1AGR78 Pilot)

Sekä yleisön että arvostelijoiden kiittämä komediasarja seuraa terävällä mutta lämminhenkisellä otteella kolmen hyvin erilaisen perheen suhteita ja arkielämän toilailuja. "Dokumenttiohjelmaa" tallentava kamera esittelee modernin suurperheen arkea, jossa kotoisen kahelit hahmot koettavat selvitä niin vanhemmuuden kuin parisuhteenkin haasteista. Sukulaisuussuhteiden keskiössä on patriarkka Jay Pritchett (Ed O'Neill).

06.08.2013 klo 14:40 Polkupyörävaras

(1ARG02 The Bicycle Thief)

Modernin perheen monet muodot esittäytyvät uudessa, mockumentary-tyyliin tehdyssä palkitussa komediasarjassa, jossa kolmen sukulaisperheen jäsenet luovivat arjen karikoissa milloin enemmän, milloin vähemmän sujuvasti. Pääosissa mm. Pulmuset-sarjasta tuttu Ed O'Neill.

07.08.2013 klo 14:40 Yritys hyvä kymppi

(1ARG04 Come Fly with Me)

Phil yrittää lähestyä appiukkoaan, vaimo Claire yrittää saada murkkuikäisen tyttärensä pukeutumaan mekkoon ja murkkuikäinen Manny yrittää tarjota keskusteluapua Clairelle, sisarpuolelleen.

08.08.2013 klo 14:40 Välikohtaus

(1ARG05 The Incident)

Jayn ex-vaimo, Clairen ja Mitchellin äiti Dede saapuu yllätysvierailulle ja haluaa sopia vanhan, kiusallisen riidan. Kiivailulta ja tukkanuottasilta ei vältytä. Palkittu amerikkalainen, mockumentary-tyyliin tehty komediasarja.

09.08.2013 klo 14:40 Pähee äitipuoli

(1ARG03 Coal Digger)

Totuus luiskahtaa lapsen suusta: Clairen mielestä Gloria on avioitunut Jayn kanssa pelkästään itsekkäistä syistä. Jay vaatii selontekoa charmistaan homon poikansa avomieheltä. Palkittu amerikkalainen, mockumentary-tyyliin tehty komediasarja.

12.08.2013 klo 14:40 Elämän peruskoulussa

(1ARG01 Run For Your Wife)

Kesäloma on ohi, ja koulun alku aiheuttaa oireita, etenkin kotiin jäävissä vanhemmissa. Myös pikkulasten vanhemmat saavat oppia kantapään kautta. Palkittu amerikkalainen, mockumentary-tyyliin tehty komediasarja.

13.08.2013 klo 14:40 En garde!

(1ARG06 En Garde)

Mannyn uusi miekkailuharrastus herättää ihastusta lähipiirissä, ja kaikki kannustavat ponnekkaasti nuorta sankaria. Jayn into herättää kuitenkin horteesta velipuoli Mitchin vanhan trauman: isä hylki aikoinaan pojan taitoluisteluharrastusta. Palkittu amerikkalainen, mockumentary-tyyliin tehty komediasarja.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje