![]() |
Prahassa ei matkailija jää janoiseksi. Maailman perinteisimpiin lukeutuva olutmaa tarjoaa kuitenkin myös paljon muuta kuin vanhankaupungin turistirysiä ja sinänsä miellyttäviä yleiseurooppalaisia katuterasseja.
![]() |
Tshekit pitävät oluttaan maailman parhaana, ja heillä riittää perinteitä mielipiteen perustaksi. Lager-oluen keksineessä maassa on vaikea löytää ravintolaa, jossa ei tarjottaisi Pilsner Urquellia, Gambrinusta, Staropramenia tai jotain muista klassisista tshekkioluista.
Vanhankaupungin torin laidalla olutta ja murkinaa on tarjolla tuhannessa ja yhdessä ravintolassa, mutta mikäli haluaa hetkeksi lepoa mellastavista turistilaumoista ja terassien sisäänheittäjistä, hyvä nyrkkisääntö on, että vain minuutin parin kävelyllä löytää itsensä miellyttävän puolityhjiltä pikkukujilta.
Tätä periaatetta noudattaen voi vanhankaupungin keskeltä käydä alkuun tarkastamassa vaikkapa
U Vejvodun (Jilska 4) tyypillisen perinteisen oluthallin edustajana. Monikerroksisen ravintolan uumenista löytyy tilaa isommillekin ryhmille, mutta tasokkaan, reilun euron hintaisen Pilsner Urquell -tuopin nauttii kätevimmin katutason pienemmällä ylätasanteella.
![]() |
Pienehkö kävelyretki edelleen ytimestä poispäin tuo juomarin kaupungin tunnetuimpaan turistioluthalliin
U Flekuun (Kremencova 11). Vuosisatoja vanha ravintola ei siis sovi niille, jotka eivät halua kuunnella yhteislaulua virittäviä ryhmämatkalaisia tai brittiläisten polttariporukoiden remellystä.
Sisäpiha on tyylikäs ja tunnelmallinen paikka iltapäiväoluelle, mitä nyt hanuristin Besame Mucho -tulkinta saattaa raastaa herkkätunteisemman olutharrastajan sielua.
![]() |
Pieniä perinteisiä prahalaisia oluthuoneita löytäisi toki helposti, jos suunnistaisi keskustasta sivummalle, mutta harvalla viikonlopputuristilla on sellaiseen aikaa tai halua. Aidon tshekkiläisen olutkokemuksen voi kuitenkin löytää myös suurimman turistinähtävyyden eli Prahan linnan välittömästä läheisyydestä.
Linnakompleksin läpi käytyään kannattaa vielä jaksaa Loretanska-katua ylöspäin sen verran, että löytää
U Cerneho volan (Loretanske Namesti 1). Vieressä on turisteja enemmän houkuttelevia katubaareja, mutta U Cerneho volan ei niin houkuttelevan ulko-oven takaa löytää aidon paikallisen olutpaikan. Kanta-asiakkaat ostivat paikan itse, kun 1990-luvulla suuri osa ravintoloista muuttui turistirysiksi, joiden hinnat karkasivat paikallisten lompakoiden ulottumattomiin.
Pöydät on tarkoitettu useamman seurueen käyttöön, ja on kohteliasta tiedustella jo istuvilta, onko suotavaa istua samaan pöytään. Tylyhkö, mutta tehokas vanha setä kantaa eteen taivaallisen hyvää ja viileää Velkopopovicky Kozelia. Tarjoilijan huokailut ja naamanilmeet turistien ruokalistasäädöille käyvät huvittavasta lisäohjelmanumerosta.
![]() |
Koti-ikävää poteva suomalaismatkustaja voi valita lyhyeltä juomalistalta puolentoista euron Koskenkorva Vodka -snapsin.
Aivan baarin vierestä voi hypätä 22-raitiovaunuun, jolla pääsee mukavasti maisemia ihaillen takaisin toiselle puolelle jokea ydinkeskustaan. Samainen linja on ehdottomasti kätevin tapa saapua linnan alueelle, jollei halua kuntoilla ylämäkeä Kaarlensillalta asti. Lippuja myydään esimerkiksi metroasemilta, mutta ei itse raitiovaunuista.
![]() |
Linnan lähistöllä vilvoittavaa juopotteluhetkeä turistilaumojen ulkopuolelta kaipaavan kannattaa kiivetä myös
Cowboys-ravintolan (Nerudova 40) kattoterassille ja nähdä Praha parhaimmillaan kattojen yltä. Ravintolassa on myös viehättävä ja trendikäs ruokasali, joten paikka soveltuu myös illanviettopaikaksi, jossa ruoan jälkeiset drinksut siirrytään nauttimaan kattobaariin.
Hardcore-olutharrastajat suuntaavat
Pivovarsky Dumiin (Lipova 15). Mikropanimotuotteita myyvän ravintolan listalta löytyy banaani-, lime- ynnä muita eksoottisempia oluita. Paikka on savuton, mikä on tupakoitsijoiden iloksi edelleen poikkeuksellista Prahassa.
![]() |
Kaupungin hienostuneimman cocktail-kokemuksen tarjoaa eittämättä
Bar & Books (Tynska 19). Amerikkalaisen baariketjun ensimmäinen eurooppalainen sivukonttori täyttää kaikki sivistyneen baarikärpäsen vaatimukset. Maskuliinisen mahonkinen interiööri, hopeiset drinkintekovälineet, upea kuparinen baaritiski ja tiskin takana kutsuva pullorivistö eivät ole vain rekvisiittaa. 1950-luvun amerikkalaisista elokuvista tuttu tunnelma on täydellinen, kun baarin nurkassa olevassa televisiossa pyörivät luuppina vanhat Bond-elokuvaklassikot.
Mallasviskien valikoima on hulppea, ja hinnat ovat hyvinkin edulliset. Viskifanin kannattaa suunnistaa tänne tiistaisin (Whiskey Tuesday), jolloin jo normaalistikin kohtuulliset hinnat laskevat entisestään.
Myös samppanjoistaan baari on ylpeä ja niitä on usein tarjouksessa joko laseittain tai pulloittain.
Prahassa on toinenkin Bar & Books -baari (Manesova 64).
![]() |
Nuorekas ja vauhdikas baarielämys on saatavilla drinkki- ja bilebaari
Bugsy'sista (Parizska 10), joka sijaitsee luksusostoskadun sivukadulla kellarissa vain korttelin päässä Vanhankaupungin torilta. Bugsy'sin sysipimeään takaosaan ei kannata hautautua, vaan on ehdottomasti suotavampaa saapua paikalle alkuillasta ja parkkeerata itsensä jakkaralle baaritiskin ääreen.
Ainakin viikonloppuisin baari täyttyy loppuillasta nopeasti. Bugsy'sin drinkkilista on 200 sekoituksen mittainen ja sisältää klassikoiden lisäksi tarpeeksi eksoottisia variaatioita vaativimmallekin drinkki-intoilijalle. Nuoret baarimikot ovat alansa rautaisia ammattilaisia, ja paikan hauska erikoisuus on se nopeus ja liikkeiden tehokkuus, joilla drinksut taiotaan odottavan asiakkaan eteen.
Hintalaatu-suhde on erinomainen: huikeimpienkin drinkkien keskihinta pyörii neljän viiden euron pakeilla.
Pieniä kuriositeetteja löytyy paikan toaleteista. Naisten lepohuoneessa on tarjolla apuvälineet kasvojen ehostamiseen, kun taas miesten urinaaleissa kultaista suihkua vastaanottaa tavanomaisten kellertävien muoviläpysköiden sijaan rykelmä veriappelsiini- ja limettiviipaleita.
Illan aloitteluun tai lopetteluun parin drinkin verran voi vielä suositella boheemia pikkubaaria
Ciliä (Kozna 8), joka sekin sijaitsee aivan torin vieressä. GT:itä, margaritoja, mojitoja ja muita huolella valmistettuja sekoituksia tarjoillaan astioista, joita voi mielialasta riippuen kuvailla joko isoiksi drinkkilaseiksi tai pieniksi ämpäreiksi.
Isommalla porukalla baariin ei kuitenkaan kannata pungeta, sillä piskuisessa paikassa on vain viitisentoista asiakaspaikkaa.
Modernimpaa urbaania baarikulttuuria voi nuuskia
Globe Bookstore and Coffeehousessa (Pstrossova 6), joka nimensä mukaan on kirjakaupan ja miellyttävän pikku kahvilabaarin yhdistelmä. Englanninkielisten kirjojen valikoima ja baarin nettiyhteydet vetävät kaupungin ulkomaalaisasukkaita puoleensa.
Muutaman korttelin päässä sijaitseva
Papas (Betlemske Namesti 8) tarjoaa asiallisia drinkkejä ja iltaisin myös musiikkia.
![]() |
Mutta onhan Praha tunnettu myös ihanista kahviloistaan. Viime vuosisadan alun kahvilatunnelmaa kaipaavien kannattaa tarkastaa kaksi sopivalla etäisyydellä toisistaan sijaitsevaa tyylikästä salia:
Cafe Imperial (Na Porici 15) ja
Kavarna Obecni dum (Namesti Republiky 5). Koristeelliset art nouveau -interiöörit, kattokruunut ja flyygelinsoittajat sointuvat yhteen paikan pikkutarkasti tehtyjen leivosten kanssa.
Näiden kahviloiden välistä puolimatkasta löytyy sopivasti Republika (Na Porici 12, ennen nimeltään Metropol, sitä ennen Cafe Dinitz), joka vie aikamatkalle hiukan eteenpäin iloiselle 1920-luvulle. Tyylikästä ja avaraa tilaa ihaillessa sekä jazzia kuunnellessa gin tonic jos toinenkin imeytyy huomaamatta kieleen.
![]() |
Jos turistirysien kuninkaaseen, Kaarlensillalle meno ahdistaa, suuntaa mieluummin drinkille esimerkiksi viehättävään ruokaravintola
Hergetova Cihelnaan (Cihelna 2b), jonka terassilta löydät parhaimmat näköalapaikat kauniille sillalle.
Teksti: Petteri Ruotsalainen
Kuvat: Lehtikuva, Heli Kettunen ja SXC.hu