Mainos

Tämä ruotsalaiskaupunki nousi suomalaisten suosikiksi!

31.01.2012 08:17
Tämä ruotsalaiskaupunki nousi suomalaisten suosikiksi!

Yhä useampi suomalainen suuntaa Norrköpingin seudulle, tiedottaa Visit Stockholm.

Noin 150 kilometriä Tukholmasta etelään sijaitsevassa Norrköpingissä vierailevien suomalaisten määrä jatkaa kasvuaan jo kolmatta vuotta peräkkäin. Suorien lentojen ansiosta Norrköping ja esimerkiksi sen läheisyydessä sijaitseva Kolmården ovat entistä helpommin suomalaisten tavoitettavissa.

– Olemme huomanneet kasvaneen suomalaismatkailijoiden määrän. Kasvua on sekä omalla autolla matkustavien joukossa, pakettimatkailijoissa että lentomatkustajissa, iloitsee Experience Norrköpingin matkailujohtaja Christina Leinonen.

Norrköping Airportin markkinointipäällikkö Jörgen Nilssonin mukaan suomalaisten lentomatkailijoiden määrä on kasvanut jo kolmena peräkkäisenä vuotena.

Lue myös: Kulinaristin unelmakohde – Ruotsin ruokapääkaupunki kutsuu herkuttelemaan!

Tämä ruotsalaiskaupunki nousi suomalaisten suosikiksi!

1400-luvulla rakennettu Löfstadin linna Norrköpingissä on nykyään museo.


Lapsiperheiden kestosuosikki

Vuonna 1965 perustettu Kolmården on Pohjoismaiden suurin eläinpuisto. Puisto sijaitsee 30 kilometriä Norrköpingistä luoteeseen, 150 kilometrin ajomatkan päässä Tukholmasta. Ruotsin suosituin lapsiperheiden matkakohde on myös suomalaisten lapsiperheiden kestosuosikki.

Klassikkokohteeksi laskettavassa eläinpuistossa on tehnyt viime vuosina merkittäviä uudistuksia. Niihin kuuluu viime kaudella avattu Safari. Kolmen kilometrin mittainen gondolimatka esittelee vieraalle Kolmårdenin savannit ja metsät eläimineen yläilmoista.

Safarin ohella Kolmårdenin nähtävyyksiin kuuluvat esimerkiksi Tiger World, Marine World sekä Bamses Värld. Kaikkiaan Kolmårdenissa on nähtävillä yli 70 eläinlajia ja se tunnetaan työstään uhanalaisten eläinlajien pelastamiseksi. Kolmårdenin yhteydessä toimii hotelli Vildmarkshotellet.

Lisätietoa: Visit Stockholm, www.kolmarden.com

Kuvat: Colourbox, Lehtikuva

MTV3/Matkailu

Mainos

Lisää kiinnostavaa luettavaa