Gabriel-ravintoa Göteborgissa. |
Mielenkiintoisesta ruokakulttuuristaan ja laajasta ravintolatarjonnastaan tunnettu Göteborg on Ruotsin virallinen Ruokapääkaupunki 2012.
– Ruoka on Göteborgissa ilo, mutta myös elinkeinoala, joka tuottaa työpaikkoja ja kasvua sekä itse kaupungissa, että sitä ympäröivällä maaseudulla, toteaa Ruotsin maatalousministeri Eskil Erlandsson, vuonna 2009 perustetun Matlandet Sverige -hankkeen alullepanija.
Göteborg tunnetaan merellisistä raaka-aineistaan ja huipputason kala- ja äyriäisravintoloistaan. Alueella on myös panostettu vahvasti lähiruokaan. Göteborg kuuluu ainoana ruotsalaiskaupunkina kansainväliseen Delice – Good Food cities of the world -verkostoon, johon kuuluvat muun muassa Lyon, Barcelona, Chicago, Montreal ja Osaka.
Ruotsin toiseksi suurimman kaupungin, Göteborgin pääkatu, Avenyn. |
– Olemme huomioineet jo varhain ruuan merkityksen matkailun kehittämisessä ja haluamme työskennellä määrätietoisesti Göteborgin kehittämisessä ruokakaupunkina, toteaa Camilla Nyman Göteborg & Co matkailumarkkinointiyhtiöstä.
Göteborgin ravintoloitsijayhdistyksen puheenjohtaja Bengt Linde iloitsee kaupungin saamasta statuksesta.
– Teemme jatkuvasti töitä saadaksemme alueelle aina vain enemmän vierailijoita. Tiedämme että lähellä tuotetulla, korkealuokkaisella ruualla on tänä päivänä tärkeä rooli myös mielenkiintoisten ja yleisöä kiinnostavien tapahtumien saamisessa kaupunkiin.
Kahvila Göteborgissa. |
Göteborgista löytyy jopa viisi Michelin-tähdillä palkittua ravintolaa.
Thörnströms kök, Teknologgatan 3
Restaurang Fond, Götaplatsen
Restaurang 28+, Götabergsgatan 28
Kock & Vin, Viktoriagatan 12
Basement, Götabergsgatan 28
Lisätietoa:
Visit Sweden
Sweden
Gotebrog.com
Kuvat: Goteborg.com
MTV3/Matkailu