![]() |
Reilu ja vastuullinen matkailu nauttivat kävijöiden kiinnostusta Matka 2012 -messuilla 19.–22.1.2012.
Messuilla nähtiin presidenttiehdokas Pekka Haavisto, joka otti kantaa reilun ja vastuullisen matkailun puolesta muistuttamalla julkisten liikennevälineiden merkityksestä sekä paikallisen kulttuurin kunnioittamisen ja paikallisen talouden tukemisen tärkeydestä.
Hollannissa on vuodesta 2010 lähtien ollut tavoitteena, että kaikissa valtion matkahankinnoissa suositaan kestävän matkailun sertifikaatin saaneita yrityksiä.
– Kysyimme presidenttiehdokkaalta, pitäisikö vastaava suositus ottaa käyttöön Suomessa ja vastaus oli, että ehdottomasti kyllä. Suomalaista luomu- ja lähiruokaa tulisi suosia esimerkiksi lentokoneissa ja matkailun parissa ylipäätään. Haavisto myös muistutti, että Suomen maine matkailumaana riippuu siitä, miten me kohtelemme tänne saapuvia ulkomaalaisia, kertoo Reilun matkailun yhdistyksen puheenjohtaja Julia Jänis sivuillaan.
Messuilla kuultiin muun muassa kehitysministeri Heidi Hautalaa, joka kertoi käytännön esimerkkejä siihen, miten jokainen voi vaikuttaa paikallisten oloihin matkailun kautta.
Lähde:
Reilun matkailun yhdistys
Kuva: Colourbox
MTV3/Matkailu