Cetina-joki Kroatiassa. |
Helsingin Messukeskuksessa järjestetyt Matkamessut keräsi neljäksi päiväksi maailman yhden katon alle. Messukeskuksessa oli näytteilleasettajia yli 70 maasta.
Messuilla kävi reilut 71 000 kävijää. Kävijämäärä laski vuodesta 2011 jopa 12 000 kävijällä, sillä vuonna 2011 messuilla vieraili neljässä päivässä yli 83 000 kävijää.
Matkamessujen uutuuskohteita olivat tänä vuonna muun muassa Madagaskar sekä Trinidadin ja Tobagon tasavalta. Kotimaan puolella paluun messuille tekivät Lahti ja Tampere. Kävijät tulevat messuille etenkin hakemaan tietoa ulkomaan matkakohteista ja tutustumaan uusiin kohteisiin, mutta TNS Gallupin tekemän kävijätutkimuksen mukaan neljä viidestä tuli tapahtumaan myös matkatarjousten houkuttelemana.
Ulkomaan kohteista Kroatia on viime vuosina kasvattanut suosiotaan suomalaisten matkailijoiden keskuudessa. Turistitoimiston edustaja Paul Sikicin arvion mukaan viime vuonna noin 35 000 suomalaista vieraili Kroatiassa.
– Suomi on meille pieni, mutta kasvava markkina-alue muihin pohjoismaihin verrattuna. Suomalaiset tuntuvat tietävän jo paljon maastamme, ja messuilla meiltä kysytään majoitusvinkkejä ja yksityiskohtia nähtävyyksistä, kertoi Sikic.
TNS Gallupin tekemän kävijätutkimuksen mukaan noin 40 prosenttia messukävijöistä aikoo matkustaa kuluvana vuonna enemmän kuin aiempina 1–3 vuotena. Puolet kävijöistä suunnittelee matkailevansa yhtä paljon kuin aiemminkin. Messuilla tehtiin jonkin verran matkavarauksia, eniten varattiin ulkomaan matkoja. Yli kolmannes kävijöistä aikoo tehdä matkavarauksen lähiaikoina messutarjonnan perusteella.
Lue myös: Harmiton harrastus vai vaarallinen addiktio – mitä matkakuume on?
Lähde: Finnexpo
Kuvat: Colourbox
MTV3/Matkailu