Mainos

Kehitysministeri Heidi Hautala sai mediahuomion Nepalissa – käytös hämmensi

20.01.2012 16:02
Kehitysministeri Heidi Hautala sai mediahuomion Nepalissa – käytös hämmensi

Kehitysministeri Heidi Hautala Matka 2012-messuilla.


Kehitysministeri Heidi Hautala vieraili perjantaina 20.1. Matka 2012 -messuilla puhumassa matkailun kestävyydestä.

Kehitysministeri Heidi Hautala kertoi, että tietoisuuttaan voi lisätä esimerkiksi tutustumalla kohdemaassa asioihin, joilla on pystytty kohentamaan köyhien ihmisten elämää. Oma esimerkki löytyi vuoden 2011 puolelta.

– Olin joulukuussa Nepalissa, ja lähdimme kävelemään muutaman kilometrin matkoja pieniin kyliin. Kylissä tutustuimme siihen, kuinka Suomen tuella oltiin pystytty tuomaan vesijohtokaivo naisille, jotka olivat joutuneet ehkä kuusikin kertaa päivässä laskeutumaan liukasta kivistä rinnettä pitkin vesilähteelle. He olivat joutuneet kantamaan selässään koko perheen veden ylös, kertoi kehitysministeri Heidi Hautala.

– Antauduin heti, kun kokeilin 20 litran pönikkää ja sanoin, että on se ihmeellistä että täällä naiset jaksaa, ja että jos voimme vähän helpottaa heidän elämäänsä niin me teemme sen. Nämä ovat palkitsevia tilanteita, kun ihmiset ovat iloisia. He olivat myös hirveän hämmästyneitä siitä, että ministeri yritti kokeilla miten tavallinen nainen kantaa vettä selässään, muisteli Hautala.

– Pääsin sillä aika paljon lehtiin ja telkkariin, että tekisivätpä meidänkin ministerit tällaista, he eivät tiedä meidän elämästä mitään. Sain ehkä hieman helpolla ansiotonta arvonnousua, totesi Hautala.

Kotiin ei kannata jäädä

Vaikka matkailu kuluttaa maailmaa ja luontoa, ei Hautala kehota jäämään kotiinkaan.

– Uskon, että maailma on globaali, että jokainen saa tai joutuu matkustamaan. Silloin jokainen voi miettiä, miten siitä matkustamisesta voi tehdä vähemmän haitallista ja ekologisempaa, ja miten voi toimia niin ettei osallistu ihmisten riistämiseen tukemalla heikkoja työpoloja.

Räätälöity matkailu voi esimerkiksi olla sitä, että tutustuu etukäteen siihen, millaisia paikallisesti kestäviä vaihtoehtoja on majoittua, ja minkälaisia kestäviä tuotteita kohteesta voi ostaa.

Hautala ei suosittele sitä, että jokainen etsii koskemattoman paikan ja lähtee sinne, vaan uskoo myös hallittuun massamatkailuun.

– Turistikohteetkin voi organisoida niin, että jätteet lajitellaan ja käytetään paikallisia tuotteita, ja turisti voi olla osallistumatta ihmiskauppaan, neuvoi Hautala.

Valtiot voisivat myös ottaa matkailumaksuja, joilla osallistuttaisiin esimerkiksi jätteiden lajitteluun. Valtio voisi myös kannustaa matkanjärjestäjiä sertifikaatteihin. Esimeriksi Pohjoismaissa toimii joutsenmerkki, jota myönnetään myös matkailualalla. Merkin on saanut ainakin Scandic Hotels.

– Jokainen voi miettiä omaa matkailuaan. Ei ole mitään absoluuttisen kestämätöntä, vaan se on omien pienten päätösten summa, tiivisti Hautala.

Teksti ja kuva: Siiri L'Ecuyer/MTV3

Mainos

Lisää kiinnostavaa luettavaa