![]() |
MTV3 Matkailu etsii kysymyksiä lukijoitaan mietityttäviin asioihin.
MTV3 Matkailun lukija tiedusteli vinkkejä interrail-matkan suunnitteluun.
Kysymys:
Olemme lähdössä tyttöystävän kanssa reilaamaan kesäkuussa. Tarkoitus olisi ottaa kuukauden lippu, ja lipun loputtua viettää vielä viikko Puolassa. Haluaisin vähän apua reittisuunnittelussa, sillä näyttää siltä, että matkoihin on helppo saada kulumaan aivan liikaa aikaa. Olemme sitä mieltä, että Eurooppa kannattaa jakaa kahtia, ja kiertää vain toinen puolisko, jolloin itse paikkojen kiertelylle jää riittävästi aikaa. Haluaisimme nähdä jonkin verran suuria/pääkaupunkeja, mutta enimmäkseen kuitenkin tunnelmallisia pikkumestoja ympäri Eurooppaa. Olisi mahtavaa, jos voisitte kertoa muutaman vaihtoehtoisen reitin.
Vastaus:
Interrail-matkan suunnitteluun on yhtä paljon oikeita vastauksia, kuin on matkailijoitakin. Jokainen löytää oman matkansa kartoittamalla omiaan ja matkakumppanin toiveita. Mikään reitti ei ole parempi toista, mutta on totta, että kuukauden matkalla kannattaa varautua näkemään vain osan Euroopasta kuin yrittää kahmia kaiken kerralla. VR-Yhtymä Oyn markkinointisuunnittelija Laila Suuronen suosittelee myös halpalennon yhdistämistä reilaamiseen, sillä lentäen pääsee nopeasti keskelle Eurooppaa.
Matka on hyvä suunnitella juuri sesongin ulkopuoliselle ajankohdalle. Heinä- ja elokuu ovat lomakuukausia monissa paikoissa ympäri Euroopan, joten silloin alue on myös erityisen ruuhkainen. Samalla keskikesä saattaa olla myös erityisen lämmin matkustuskausi, joten suositeltavampaa voi olla matkustaa alkukesästä tai -syksystä. Lisäksi on suositeltavaa tutustua muihin matkailijoihin, ja poimia heiltä parhaimmat vinkit siihen, mitä kannattaa kokea ja mitkä paikat kannattaa välttää.
Tutustu jo muiden tekemiin retkiin. VR:n blogeista löytyy kaksi erilaista reittiyhdistelmää. Tutustu blogeihin
Lupaus seikkailusta ja
Raiteiden viemää. Seuraa aikatauluja
Saksan rautateiden aikatauluhausta tai osoitteesta
www.raildude.com!
MTV3 Matkailu suosittelee seuraamaan englanninkielistä
Raildude.com -sivustoa, jolla voit suunnitella omaa matkasi ja vertailla myös eri reittien hintoja. Sivustolta löytyvät esimerkiksi reitit, joilla junamatkustamisesta ei koidu lisäkustannuksia.
Varteenotettava vaihtoehto on tehdä kiertue Euroopan suurkaupunkeihin, ja rakentaa pienempiin paikkoihin tutustuminen näiden kaupunkien ympärille. Esimerkiksi kiertue Pariisin, Amsterdamin, Berlinin, Prahan ja Munchenin kautta on helppo toteuttaa, eikä vaadi lisämaksuja.
Tutustu reittiin! MTV3 Matkailun suosikkimaita tältä reitiltä ovat
Saksa ja
Ranska.
Hollannissa sisäinen liikenne toimii hyvin, joten junalla pääsee helposti pienempiin kaupunkeihin. Valitsemalla nämä kaupungit tukikohdikseen, on kysymyksen esittäjä jo lähellä Puolaa, jossa meinaa viettää loppuajan matkastaan.
Avignon
Hienot nähtävyydet, kuten Paavien palatsi. Bagatelle -nimisen hostellin / leirintäalueen hyviä puolia ovat esimerkiksi aamupala terassilla puitten varjossa.. Lähellä ovat myös sympaattiset ja vanhat kaupungit Arles ja Nîmes.
La Rochelle
La Rochellen edustalla sijaitsee Ile de Ré -saari. La Rochelleenhan pääsee junalla ja saarelle pääsee joko bussilla, vuokrapyärillä tai keskustasta löytyvillä keltaisilla kaupunkipyörillä. Matkaa saarelle on noin seitsemän kilometriä. Ile de Ré:n saari noin 30 kilometriä pitkä paratiisi, josta löytyy idyllisiä kalastajakyliä.
Marseilles
Sopii, jos haluat pitää matkallasi rauhallisen tauon.
Menton
Sijaitsee Ranskan rivieralla Italian rajalla. Pikkukaupunki, jolta löytyy leirintäalue. Sopii erityisesti sinulle, joka et halua kulkea koko reissua suurkaupungin pölyssä.
![]() |
|
Aikuinen 26–59-vuotias, 2 lk. |
Seniori 60+ -vuotias, 2 lk. |
Nuori 12–25-vuotias, 2 lk. |
|
|
5 pv / 10 pv |
267 € |
241 € |
175 € |
|
10 pv / 22 pv |
381 € |
343 € |
257 € |
|
15 pv |
422 € |
380 € |
298 € |
|
22 pv |
494 € |
445 € |
329 € |
|
1 kk |
638 € |
575 € |
422 € |
5 pv / 10 pv:n kortilla voi matkustaa 5 vapaavalintaisena päivänä 10 päivän sisällä.
10 pv / 22 pv:n kortilla voi matkustaa 10 vapaavalintaisena päivänä 22 päivän sisällä.
15 päivän kortilla voi matkustaa vapaasti 15 päivän ajan.
22 päivän kortilla voi matkustaa vapaasti 22 päivän ajan.
1 kuukauden kortilla voi matkustaa vapaasti 1 kuukauden ajan.
InterRail-kortti ei kelpaa matkalippuna omassa asuinmaassasi. Jos matkustat voimassaolevalla InterRail Global Passilla, saat 50 prosentin alennuksen InterRail-matkaan liittyvistä junamatkoista asuinpaikkakunnaltasi maan rajalle tai esimerkiksi lentoasemalle. Alennus lasketaan aikuisen lipun hinnasta ja lippu on ostettava etukäteen. Mikäli lähtöasemalla ei ole lipunmyyntiä, alennuslipun saat myös junasta. Alennusta ei myönnetä pääkaupunkiseudun lähiliikenteen hinnoista.
Lähteet:
VR
Raildude.com
Kuvat: Lehtikuva
MTV3/Matkailu