Mainos

Nämä ovat suomalaisten suosikkikohteet

08.01.2012 11:00
Nämä ovat suomalaisten suosikkikohteet

Kreikka. Kuva: Colourbox

Matkailun kyselyssä selvitettiin, mitkä kohteet ovat suomalaisten suosikkeja.

Suomalaisten haave- ja lempikohteet sijoittuvat ympäri maailmaa. Esimerkiksi muutamaa vastaajaa kiehtovat Pohjoismaat, kuten Ruotsin Tukholma sekä Norja.

– Haluaisin matkustaa Norjaan, koska en ole käynyt siellä koskaan.

Myös Eurooppa vetää puoleensa. Vastauksiin lukeutuivat muun muassa Praha, Budapest, romanttinen Pariisi ja historiallinen Kreikka.

– Kreikka viehättää: Länsimaisen sivistyksen ja antiikin kulttuuriset jäänteet ovat niin selvästi esillä.

– Roomaan haluan uudelleen. Siellä on niin paljon nähtävää ja koettavaa.

– Budapest. Se on kaunis kaupunki, missä on paljon nähtävää ja loistavaa ruokaa.

– Wien voisi olla kiinnostava

Yksi vastaaja kirjoitti, että Madrid on vienyt hänen sydämensä.

Nämä ovat suomalaisten suosikkikohteet

New York, Times Square

Hieman lentokoneessa istumista vaativat kohteet olivat myös listautuneet.

– Haluaisin matkustaa tyttäreni kanssa New Yorkiin.

– Thaimaan ystävälliset ihmiset, aurinko ja hyvä ruoka. Lisäksi se on ostostaivas.

– Australiaan. Ajaisin pitkin rannikkoa aina Sydneystä Perthiin, ja kävisin moikkailemassa kavereitani.

– Kiinassa en ole käynyt, mutta Kiinan muurilla kävely kiinnostaa todella.

MTV3/Matkailu

Kuvat: Go NYC

Teemat:

    Kohteet:

    Mainos

    Lisää kiinnostavaa luettavaa