Mainos

Juntti ja ylpeä siitä – onko epävarmuus avain suomalaisten menestykseen?

04.01.2012 12:34
Juntti ja ylpeä siitä – onko epävarmuus avain suomalaisten menestykseen?

Reiska-buutsit Halavatunpappojen Kaunialatempauksessa Helsingissä 22. toukokuuta 2009.


Bränditutkija Lisa Sounio paljastaa, mikä on suomalaisbrändien menestyksen salaisuus maailmalla.

Bränditutkija Lisa Sounio toteaa MTV3 Helmen sivuilla, että yksi suomalaisten viehättävistä ominaispiireistä on Sounion mukaan suomalainen epävarmuus. Vai minkä luulet olleen syyn sille, että suomalaisista tossuista tuli trendi?

– Me suomalaiset olemme nuorena kansakuntana olleet kauan hieman epävarmoja itsestämme. Ikään kuin häpeilisimme maalaismaista alkuperäämme. 1990–2000-luvulla globalisaatio ja ylikansallisuus alkoivat näyttää varjopuoliaan, talouskriisejä ja luonnonkatastrofeja. Niiden vastapainoksi nousi voimakas kansallinen aalto: pienen, sympaattisen ja kotimaisen arvostus.

Arvostuksen myötä monet suomalaiset alkoivat tunnustaa olevansa körmyjä juntteja, ja ylpeitä siitä.

– Kotikutoisuus olikin yhtäkkiä haluttua ja salonkikelpoista. Mikä onkaan reteempää ja rennompaa kuin köpötellä vaikka työpaikalle reinot jalassa. Töpöjaloille reinot ja ainot antavat mukavan kodin, ja pääkopalle uskoa itseen. Onkin muodikasta ja ihanaa olla tossun alla.

Lue koko juttu MTV3 Helmen sivuilta!

Kuva: Lehtikuva

Mainos

Lisää kiinnostavaa luettavaa