![]() |
Ilmatieteen laitos uutisoi, että FINNARP-retkikunta on lähdössä tammikuun alussa kohti Etelämannerta.
Suomen Etelämanner-tutkimusretkikunta FINNARP 2011 lähtee huolto- ja tutkimusmatkalle varhain aamulla 6. tammikuuta 2012. Retkikunnan tieteellinen tavoite on tutkia painovoiman muutoksia, maankuoren liikkeitä ja jäätiköitymistä Kuningatar Maudin maassa. Kuningatar Maudin maa on Etelämantereen osa, rajoittuen Stancomb-Willsin ja Shinnanin jäätiköihin.
Tutkimusretkikunta koostuu kahdesta Geodeettisen laitoksen tutkijasta, jotka lähtivät Etelämantereelle 3. joulukuuta 2011 sekä neljän henkilön logistiikkaryhmästä. Geodeettisen laitoksen tutkijat vierailevat Venäjän Novolazarevskaya-asemalla, Intian Maitri-asemalla ja Norjan Troll-asemalla ennen Aboalle saapumista.
Retkikunnalla on rahtia mukanaan yhteensä noin 2200 kiloa. Siitä tieteellisiä tutkimuslaitteita ja niihin liittyviä tarvikkeita on noin puolet. Muu aineisto on asemalle meneviä täydennyksiä ja ruokaa.
Retkikunta viettää Etelämantereella Kuningatar Maudin maalla sijaitsevalla Suomen tutkimusasemalla noin kaksi kuukautta ja palaa takaisin helmikuun lopussa 2012. Retken aikana huolletaan Aboan automaattinen säähavaintoasema ja tehdään huoltotöitä myös aseman muihin havainto- ja mittauslaitteistoihin.
Suomi on tehnyt aktiivista tutkimustoimintaa Etelämantereella vuodesta 1988 saakka, jolloin se perusti tutkimusasema Aboan. Suomen konsultatiivinen jäsenyys kansainvälisessä Etelämanner-sopimuksessa edellyttää merkittävää tieteellistä tutkimustyötä Etelämantereella. Suomen tavoitteena on harjoittaa Etelämanner-tutkimusta ensisijaisesti sellaisilla aloilla, joilla meillä on korkeatasoista osaamista ja jotka ovat tieteellisesti merkittäviä.
Lähde: Ilmatieteen laitos
Kuva: Coloubox
MTV3/Matkailu