Mainos

Mitä ihmettä – nukkumisesta uusi matkailutrendi?

10.04.2012 14:45
Mitä ihmettä – nukkumisesta uusi matkailutrendi?

Hyvän unen arvostamisesta uusi trendi?


Unimatkailu ja unen laadun arvostaminen ovat väsyneen yhteiskunnan matkailutrendejä.

– Uniturismi on elämystalouden muoto, jossa unesta ja nukkumisesta tulee keskeinen osa elämyskokemusta, kertoo Lapin yliopiston professori Anu Valtonen.

Valtonen vetää tutkimusprojektia ’New Sleep Order’, jossa matkailu ja nukkumisen nautinto ovat suuressa osassa. Valtosen mukaan unesta ei keskustella tarpeeksi eri näkökulmista, eikä unen ja nukkumisen tutkimus ole yleistä kulttuurin ja liiketalouden tutkimuskentillä.

Päiväunet ja unesta nauttiminen ei ole vieras käsite maailmalla. Esimerkiksi Espanjassa ja Latinalaisessa Amerikassa on tyypillistä ottaa torkut lounaan jälkeen. Myös esimerkiksi Serbiassa, Sloveniassa ja eteläisessä Aasiassa, päiväunia pidetään arvossaan. Ympäri maailman, esimerkiksi Japanissa ja Yhdysvalloissa, yritykset ovat alkaneet järjestää työntekijöilleen päiväunihuoneita joissa lounastaukoa viettävät tai ylitöitä tehneet työntekijät voivat torkahtaa.

Turussa kokeiltiin päiväunia

Mitä ihmettä – nukkumisesta uusi matkailutrendi?

Taiteilija Kaisa Salmi päiväunilla päiväuninurkkauksessa Vanhan kirkon puistossa Helsingissä elokuussa 2010. Helsingin juhlaviikkojen aikana ihmisillä oli mahdollisuus nukkua päiväunet keskellä Helsingin keskustaa. Taiteilija Kaisa Salmen ideoimassa ja suunnittelemassa nurkkauksessa oli kymmenisen sänkyä.


Turussa toimi vuosina 2008–2009 EU-rahoitteinen päivätorkkutalo Naphouse, jossa oli mahdollista levähtää keskellä kaupunkia. Naphousessa oli noin 15 torkkupaikkaa, jotka oli tehty isoista tyynyistä ja pehmusteista.

– Asiakkaat olivat teinejä, imettäviä äitejä vauvoineen, opiskelijoita, työntekijöitä lounastauoillaan, vanhuksia, aikuisia ja pariskuntia, luettelee Naphousen perustaja Jeremy Mast.

Mast kertoo saaneensa pelkkää positiivista palautetta, jota tuli todella paljon.

– Paras kommentti oli, että olisi hienoa jos joka kaupungissa olisi päiväunitalo, vähän niin kuin kirjastokin.

"Olemme väsynyt yhteiskunta"

Mitä ihmettä – nukkumisesta uusi matkailutrendi?

Naphouse suljettiin rahoituksen päättyessä. Sen jälkeen Naphouse on ollut esillä muun muassa festivaaleilla, näyttelyissä, sekä Turun kulttuuripääkaupunki -vuoden aikana Logomossa Turussa.

– Idea ei ole ohi, mutta rahoitusta ei tällä hetkellä ole. Yritän useita kertoja, ja ehkä sitten onnistun. Olen myös pohtinut Helsinkiä vaihtoehtona, paljastaa Mast.

Professori Valtosen mukaan nukkumisen ympärillä olevat markkinat ovatkin kasvaneet nopeasti.

– Unen ympärille on syntynyt paljon innovaatioita, olemme väsynyt yhteiskunta, jota vaivaa myös elämyshakuisuus.

Suomi päiväunien kärkimaita?

Mitä ihmettä – nukkumisesta uusi matkailutrendi?

Suomi nousee hyvän unen tarjoamisessa korkealle. Valtosen mukaan Suomessa on paljon potentiaalia, sillä hiljaisuus ja luonnossa oleminen kuuluvat suomalaisten kulttuurihistoriaan ja -perimään. Hiljaisuus turismimuotona, eli järjestetyt matkat ja elämykselliset tavat olla luonnossa, ovat mahdollisuus.

– Luonnossa yöpyminen on tärkeä osa projektiamme. Kulttuurihistoriassamme on monia tapoja kokea luontoa ja hiljaisuutta, mutta osaammeko me antaa arvoa sille? kysyy Valtonen.

Suomen Matkailunedistämiskeskuksen tuoteasiantuntija Liisa Renforsin mukaan unimatkailu on yksi uusi hyvinvointimatkailun osa-alue. Ihmiset ovat yhä kiinnostuneempia oman hyvinvointinsa eri puolista, ja Suomella on tarjota matkailijoille hyvät puitteet päästä kokemaan esimerkiksi hiljaisuuden tarjoamat mahdollisuudet laadukkaaseen uneen.

Tällä hetkellä Suomessa ei kuitenkaan vielä ole matkailijoille tarjottavia unituotteita.

– Suomessa moni asia on suomalaiselle liian arkinen ja sen potentiaali matkailutuotteena jää huomaamatta, tiivistää tuoteasiantuntija Renfors.

Miksi unella uhkaillaan?

Mitä ihmettä – nukkumisesta uusi matkailutrendi?

Suurin osa unta käsittelevästä tutkimuksesta on professori Valtosen mukaan terveystieteellistä ja lääketieteellistä. Unella on kuitenkin monia kulttuurisia muotoja ja kategorioita, aivan niin kuin esimerkiksi ruoalla tai kielellä on. Valtonen kaipaisikin raikkautta unikeskusteluun, sillä uni ei ole vain biologinen, vaan myös kulttuurinen asia. Tapamme arvostaa unta on nivoutunut kulttuurisiin käytäntöihin.

– Se näkyy niin lasten kasvatuksessa kuin julkisessa puheessa. Vallitseva julkinen keskustelu näyttää keskittyvän häiriöihin, se on eräänlaista uhkapuhetta: jos et nuku kunnolla, niin tulee sitä ja tätä. Miten avataan tilaa unen nautinnolle?

Mitä ihmettä – nukkumisesta uusi matkailutrendi?

Tutkimusprojektissa nukkumista tarkastellaan juuri nautintona. Kyse ei ole pelkästään kaupallisen puolen eli matkailupalvelujen tarjoajien tuottamasta vaan myös tavalliseen arkeen liittyvästä nautinnosta ja luonnossa yöpymisen nautinnosta. Tutkimuksessa analysoidaan muun muassa turistien kertomuksia hyvän unen saloista. Kohteena on sekä yöunet että päiväunet.

– Keräämissämme kertomuksissa ihmiset puhuvat siitä, miten arvostavat unta omassa arjessaan ja miten tärkeänä pitävät vaikkapa päivätorkkujen tuottamaa nautintoa. Projektissa halutaan nostaa myös esiin vallitsevia erilaisia nukkumisen malleja. Vallitseva mallin, eli kahdeksan tunnin yhtäjaksoisten yöunien rinnalla elää toisenlaisiakin nukkumiskäytänteitä.

Mitä ihmettä – nukkumisesta uusi matkailutrendi?

Lapin yliopiston professori Anu Valtosen vetämässä tutkimusprojektissa ’New Sleep Order’ tutkitaan unta uudesta sosio-kulttuurisesta näkökulmasta. Meneillään olevassa kaksivuotisessa projektissa pohditaan, mitä yhteiskunnassamme ja taloudessamme on tapahtumassa unelle. Mitä esimerkiksi lisääntynyt unipuhe mediassa ja unen ympärille syntyneet markkinat tarkoittavat tavoillemme ajatella, arvottaa ja toteuttaa unta.

Miksi Suomi ei tuotteista trendikkäintä matkailutuotettaan?

MTV3/Matkailu

Kuvat: Colourbox & Lehtikuva

Mainos

Lisää kiinnostavaa luettavaa