Mainos

Hätätilanne lentokoneessa – kapteeni juuttui vessaan

23.11.2011 10:33
Hätätilanne lentokoneessa – kapteeni juuttui vessaan

Lentokoneen ohjaajan jumiutuminen vessaan voi kuulostaa hauskalta vitsiltä, mutta se laukaisi terroriepäilyt lennolla Ashewillesta New Yorkiin viime viikolla.

Delta 6132 oli noin puolen tunnin päästä LaGuardian lentokentältä, kun lentäjä lähti käyttämään WC:tä. Miehistön tietämättä oven lukko meni rikki ja kapteeni jäi jumiin vessaan.

Koneessa oli vain yksi lentoemäntä, joka ei voinut auttaa koska oli siirtynyt ohjaamoon turvallisuusvaatimusten vuoksi. Ohjaamossa on aina oltava kaksi ihmistä.

– Kun lentäjä oli yrittänyt tuloksetta avata ovea usean minuutin ajan, lähellä istunut matkustajat kuuli melun ja yritti auttaa, kertoo lentoyhtiön tiedottaja Peter Kowalchuk.

Kun matkustaja ei voinut avata ovea ulkopuolelta, jumissa ollut kapteeni pyysi matkustajaa kertomaan tilanteesta ohjaamossa olevalle henkilökunnalle. Matkustaja noudatti velvollisuuttaan, mutta ilmeisesti hänen hyvin vahva aksenttinsa pelästytti lentohenkilökunnan.

Ei pääsyä ohjaamoon

Miehistön ja lennonjohdon välinen jännittynyt keskustelu julkaistiin myöhemmin LiveATC.net -verkkosivustolla, joka jakaa lentoliikenteen keskusteluja.

– Kapteeni on kadonnut takaosaan ja uh, täällä on yksi vahvalla aksentilla puhuva henkilö joka yrittää päästä ohjaamoon, ohjaamossa ollut lentäjäkollega sanoi lennonjohdolle.

Lennonjohto kehotti lentäjiä julistamaan hätätilanteen ja laskeutumaan mahdollisimman pian.

Myöhemmin kapteeni pääsi ohjaamoon ja kertoi, ettei hätätilannetta ollut. Kapteeni oli joutunut käyttämään koko ruumiin voimaansa saadakseen oven auki.

Tiedottaja kiitteli hyvin toiminutta lentohenkilökuntaa, joka toimi oikein vaikkei päästänyt matkustajaa ohjaamoon. Myös vastuuntuntoinen matkustaja sai kiitosta.

Lähde: CNN

Kuva: Colourbox

MTV3/Matkailu

Teemat:

    Kohteet:

    Mainos

    Lisää kiinnostavaa luettavaa