Mainos

Matkatoimisto konkurssissa tai edessä lentolakko — miten toimii matkailija?

10.11.2011 10:20
Matkatoimisto konkurssissa tai edessä lentolakko — miten toimii matkailija?

Jokin lentoliikenteen lukuisista lenkeistä pettää silloin tällöin esimerkiksi työtaistelun takia: matkustamohenkilökunta on lakossa, maapalveluista vastaava väki tekee saman tai sitten vuorossa ovat lennonjohtajat. Vaihtoehtoisten reittien ja liikennevälineiden tai muiden lentoyhtiöiden tarjonnan tutkaileminen saattaa päästää pälkähästä.

Toisinaan lentoliikenteen jumi lähentelee lakon vuoksi täydellistä epäonnistumista. Näin kävi australialaiselle Qantas-lentoyhtiölle lokakuun lopussa. Yhtiön seisokki jätti 70 000 ihmistä pulaan maailman lentokentille. Tähän pisteeseen päädyttiin, koska Qantas oli päättänyt jättää kaikki koneensa maahan vastavetona yhtiötä viime kuukausina vaivanneelle lakkoaallolle.

Tämänkaltainen tilanne on kova kolaus lentoyhtiölle — asiakkaiden lojaalius ei välttämättä kestä kauaa, vaan kanta-asiakkaat saattavat kadota sen siliän tien. Qantas ryhtyikin radikaaleihin toimiin. Se päätti tarjota ilmaisia lentolippuja jumiin jääneille matkustajille. Ilmaisia lippuja jaettiin kaiken kaikkiaan noin 100 000. Ne ovat voimassa kahden vuoden ajan.

Qantasin ratkaisu ei ole tyypillisimmästä päästä lentoliikenteessä. Suomalaisyhtiöt eivät tiettävästi ole juurikaan turvautuneet tämänsuuntaisiin ratkaisuihin. Valmismatkan ostaneen suomalaisen ei kuitenkaan tarvitse jäädä oman onnensa nojaan, jos lentolakko sotkee kuviot.

Jos kokonainen valmismatka peruuntuu lentolakon takia, on ostajalla oikeus saada matkan hinta takaisin. Vaihtoehtoisesti voi myös vaatia uutta vastaavanlaista matkaa tilalle, mutta tästä matkanjärjestäjä saa kieltäytyä, jos kustannukset näyttävät nousevan kohtuuttomiksi.

Lakon takia lyhentyvästä matkasta tulee saada alennusta. Alennus on paikallaan myös silloin, kun matka muuttuu esimerkiksi palveluiltaan vaatimattomammaksi.

Matkan peruuntumisesta syntyvistä muista kuluista matkailija ei saa korvauksia. Lakkotilanteessa matkailijan kannattaa olla yhteydessä matkatoimistoon.

Konkurssikypsän matkatoimiston asiakkaana

Miten käy matkailijan, kun matkatoimisto asetetaan konkurssiin? Tästä on kokemusta useammalla sadalla suomalaisturistilla.

Matkatoimisto Alma Tour Oy asetettiin konkurssiin lokakuun alussa. Valmismatkoja Bulgariaan ja Maltalle kaupanneen toimiston toiminta oli takunnut jo pitkään tätä ennen. Kuvio huipentui siihen, kun Kuluttajavirasto lennätti Bulgariasta Suomeen vajaat 200 matkustajaa. Heidän paluulentonsa oli peruttu Alma Tourin talousongelmien takia. Matkatoimistolla ei yksinkertaisesti ollut varaa ostaa lentoyhtiökumppaniltaan lomalaisten paluulentoja.

Kuluttajavirasto ei tietenkään maksanut paluulentoja omasta pussistaan. Alma Tourilla oli Kuluttajavirastossa vakuus konkurssin varalta. Tuosta vakuudesta maksettiin korvauksia valmismatkoja Alma Tourilta ostaneille.

Kuluttajaviraston mukaan matkanjärjestäjän vakuudesta pitää pystyä maksamaan paluulentojen lisäksi muitakin kustannuksia. Tarvittaessa vakuudesta kustannetaan myös majoitus matkakohteessa, jos paluukuljetuksen ajankohta viivästyy. Matkanjärjestäjä on samaten velvoitettu korvaamaan ennakkomaksut, jos matka peruuntuu. Kuluttajalle kuuluu myös jonkinlainen korvaus keskeytyneestä matkasta.

Tuhkapilvi, tsunami, säteilyvaara — miten toimii matkailija?

Vinkit matkailijalle kiperiin tilanteisiin

MTV3/Matkailu

Mainos

Lisää kiinnostavaa luettavaa