La Gomeran maisemat ovat hulppeat. Kuva SXC. |
Rehevien aarniometsien, upeiden vaellusreittien ja tummien laavahiekkarantojen La Gomera on kuin tehty rentoon lomailuun.
Turistireiteiltä syrjässä piilotteleva kaunis La Gomeran saari Kanarialla on täydellinen kohde rauhallista lomaa kaipaaville. Suuret matkailukylät ja hotellikompleksit loistavat täällä poissaoloaan: La Gomera hemmottelee vieraitaan upealla luonnollaan ja aidolla tunnelmallaan. Saaren lomakaupungeilla ja -kylillä on jokaisella oma ilmeensä.
Valle Gran Reyn vanhakaupunki kohoaa korkealla vuoren rinteessä. Kuva: Gerd W. Zinke / Wikimedia Commons. |
Valle Gran Rey (suom. ”suuren kuninkaan laakso”) sijaitsee jyrkkien vuorten välisessä laaksossa La Gomeran länsirannikolla. Kolmeen osaan jakautuvasta kylästä ylin, La Catera, on perinteinen kanarialainen pikkukylä pastellinvärisine taloineen. Ei ihme, että pittoreski kylä oli taiteilijoiden suosiossa jo 1970-luvulla!
Kylän kaksi muuta osaa sijaitsevat rannan tuntumassa hotelleineen, baareineen ja putiikkeineen. Valle Gran Rey on edelleen alueen suurin matkailukeskus. Se on silti myös aito maalaiskylä – keskustan ympärillä levittäytyvät banaani- ja palmuviljelmät.
Alajerosta avautuu upea näköala yli Atlantin. Kuva La Gomeran matkailutoimisto. |
Pieni Alajeró sijaitsee La Gomeran etelärannikolla noin 800 metrin korkeudessa. Aluetta halkovat syvät rotkot Guarimiar ja La Negra, joihin voi tehdä kävelyitä. Vuorenrinteiden terassiviljelmillä kasvatetaan tomaatteja ja banaaneja. Turkoosi meri ja kanarialaisen maalaiskylän idyllinen tunnelma tekevät Alajerósta täydellisen paikan viettää lepolomaa.
La Gomeran pikkukylät sijaitsevat saaren keskiosista rannikolle avautuvissa vehreissä laaksoissa. Kuva SXC. |
Hermigua on pääkaupunki San Sebastián de La Gomeran jälkeen saaren suurin asutuskeskus ja saaren banaaniteollisuuden keskus. La Gomeran vehreimmässä laaksossa sijaitsevan kylän molemmin puolin kohoavat karut vuorenhuiput, joilta saaren ainoa joki laskeutuu alas kuohuvana vesiputouksena. Hermiguan maamerkki on Roques de San Pedron kivenlohkareet, jotka kohoavat korkealla kylän yllä.
Kaupunki jakautuu ylä- ja alakylään. Ylemmässä Valle Altossa on kaunis maurilaistyylinen kappeli. Valle Bajo-alakylän edustalla on soraranta. Uimaan kannattaa pulahtaa rannan merivesialtaisiin. Vieraile myös Los Talearresin käsityökeskuksessa, joka esittelee paikallista kehräys- ja kutomisperinnettä. Tarjolla on myös keramiikkaa ja banaaninlehtikoreja.
Perinteinen gomeralainen keramiikka valmistetaan ilman dreijaa. Kuva Islas Canarias. |
Jo vuonna 1620 perustettu Agulon kylä sijaitsee korkealla kalliolla meren yllä. Horisontissa siintää Teneriffa ja sen lumihuippuinen Teide-tulivuori. Paras näköalapaikka on nimeltään Abrante.
Paitsi upeista maisemistaan, Agulo tunnetaan pääsiäisjuhlistaan, jonka tärkein ohjelmanumero on tulikoe sanan varsinaisessa merkityksessä: nuoret miehet ottavat tuolloin mittaa toisistaan juoksemalla liekeissä.
Los Organosin basalttikivimuodostelmat levittäytyvät useamman sadan metrin leveydelle. Kuva Islas Canarias |
Vallehermoso (suom. ”kaunis laakso”) on osuvasti nimetty – kaupunki on ilo silmälle! Sen keskus on Plaza de la Constitution suihkulähteineen ja kukkaistutuksineen.
Vieraile myös kauniissa La Candelarian tai Iglesia San Juan de Bautistan kirkoissa, tee ostoksia kaupungin pikkupuodeissa (Vallehermoson ehdoton tuliainen on palmuhunaja miel de palma, josta kaupunki on kuuluisa) ja kulje kaupungin upeissa puutarhoissa, joissa kukkivat muun muassa luumu-, omena ja aprikoosipuut. Auringonottoon kannattaa suunnata Igualan, La Negran ja La Rajitan rannoille.
Rannan tuntumassa sijaitsee myös El Castillo del Mar, vanhaan banaanitehtaaseen rakennettu kulttuurikeskus, eikä Los Organosin basalttikivimuodostelmillekaan ole pitkä matka.
Saaren etelärannikolla, mustaa laavakivirantaa reunustava Playa de Santiago sopii mainiosti aurinkolomailuun. Ajanvietteeksi tarjolla on sukellusta ja muita vesiurheilulajeja sekä saaren ainoa golfkenttä. Plaza del Carmenilta alkava, pitkin satamaa levittäytyvä promenadi on paikallisten suosima kohtaamispaikka.
Teksti: Sari Peltonen / Mediafocus
Kuvat: Islas Canarias Kanariansaarten matkailutoimisto, La Gomeran matkailutoimisto, SXC, Wikimedia Commons