![]() |
Mistä tiedän, että matkustan reilusti enkä polje kohdemaan paikallisten oikeuksia?
Reilun matkailun yhdistyksen puheenjohtaja Julia Jänis kertoo MTV3 Matkailun lukijoille, minkälaisia asioita kannattaa huomioida matkasuunnittelussa ja lomakohteessa.
On hyvä tutustua kohteeseen etukäteen, silloin on selkeämpi käsitys siitä, mitä kaikkea kohteessa on tarjolla ja mitä siellä voi tai ei voi tehdä.
Kannattaa valita mahdollisimman suorat lennot koska se saastuttaa vähemmän. Jos matkustaa oikein kauas, kannattaa viipyä vähän pidempään kuin viikon verran.
Ihan kaikkea ei kannata suunnitella etukäteen, sillä paikan päällä voi tutustua mielenkiintoisiin paikkoihin ja palveluihin jolloin on mahdollista muokata matkan ohjelmaa kiinnostuksen mukaan vielä kohteessakin.
Lue myös:
Asiantuntija: Näin pakettilomat riistävät paikallisia
Suomalaismies järkyttyi: lajinsa viimeinen tuhoutuu ihmisten vuoksi
![]() |
Kaikilla pienillä teoilla on merkitystä, eikä mitään kattavaa mittaria kestävälle matkailulle ole. On tärkeää, että on tietoinen kestävistä vaihtoehdoista ja pyrkii toteuttamaan edes osaa niistä.
Perussääntönä on ainakin se, että ei tee matkalla mitään sellaista mitä ei tekisi kotimaassakaan. Näistä esimerkkejä ovat maasturilla ajelu pitkin kansallispuistoa tai lapsiprostituution ostaminen. Toinen perussääntö on, että kunnioittaa paikallista luontoa ja kulttuuria, eikä esimerkiksi revi muistoksi palasia harvinaisesta kasvista tai kulje uimapuvussa pitkin katuja muslimienemmistöisessä yhteisössä.
Minimoida omat ympäristöhaitat kuten säästää vettä ja energiaa, minimoida jätteet, ja käyttää mahdollisuuksien mukaan paikallista julkista liikennettä. On myös suositeltavaa noudattaa esimerkiksi matkanjärjestäjän antamia ohjeita siitä, miten paikallisessa kulttuurissa tulee käyttäytyä ja tutustua paikallisiin asukkaisiin ja suhtautua heihin kunnioittavasti, koska matkailija on aina vieraana toisten kulttuurissa.
Ostamalla paikallisen väestön omistamia ja pyörittämiä palveluita takaa matkailutulojen jäämisen osittain myös kohdemaahan.
Matkailijoita on moneen eri lähtöön joten ei voi sanoa, että joku paikka ei sovi matkailijoille. Viralliset matkustustiedotteet sisältävät varoituksia esimerkiksi konfliktialueista joita kannattaa välttää maalaisjärjellä.
On myös maita joita hallitsee diktatuuri mutta sellaisissakin maissa voi olla mielenkiintoista vierailla ja tutustua paikallisiin asukkaisiin, joille ulkomaiset turistit voivat olla ainoa yhteys ulkomaailmaan.
![]() |
Että kestävää matkailua on vain ympäristöasioiden huomioiminen, vaikka sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä matkailun on yhtä tärkeä osa kestävää matkailua.
Reilun matkailun yhdistys on yhdessä erään oppilaitoksen kanssa laatinut matkailijoille listan jonka avulla voi selvittää onko esimerkiksi hotelli tai matkanjärjestäjä vastuullinen. Tämä lista tulee pian yhdistyksen nettisivuille. Voi myös itse kysellä onko esimerkiksi ympäristönäkökohdat huomioitu ja miten paikallisia työntekijöitä kohdellaan.
Järjestöjä riittää joka lähtöön. Mutta esimerkiksi lentoyhtiöiden ja matkatoimistojen sivuilla kerrotaan miten voi antaa vapaaehtoisen maksun ilmastonmuutoksen torjuntaa harjoittaville järjestöille. Monissa matkakohteissa on myös paikallisia järjestöjä, joille voi halutessaan lahjoittaa rahaa. Näitä voi etsiä netistä ennen matkaa tai kysellä esim. paikalliselta matkanjärjestäjältä. Isot kansainväliset järjestöt kuten SPR ja YK:n järjestöt ovat kaikkialla luotettavia.
Asiantuntija: Näin pakettilomat riistävät paikallisia
Vastaukset kysymyksiin antoi Reilun matkailun yhdistyksen puheenjohtaja Julia Jänis.
Kuva: Colourbox
MTV3/Matkailu