Mainos

Tätä lapsesi todella toivoo jouluna

20.12.2011 15:02
Tätä lapsesi todella toivoo jouluna

Lapset kaipaavat lomalla yhdessäoloa ja vanhempiensa huomiota. Vanhemmat kuvittelevat lastensa tarvitsevan materiaa, ja mopo karkaakin usein käsistä perhelomien suunnittelussa.

– Loman viettoon liittyy monta näkökulmaa. Silloin kulutetaan enemmän kuin normaalisti ja kiireiset vanhemmat paikkaavat omaatuntoaan panostamalla yhdessäoloon kulutuksen kautta, kertoo Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkö Anu Raijas.

– Lisäksi lasten vanhemmat ajattelevat, että kaikki muutkin toimivat näin, joten omalle lapselle halutaan taata vähintään yhtä paljon tavaraa ja matkoja kuin muille lapsille, kertoo Raijas.

Lapsi ymmärtää

Perheet ajautuvat paineisiin ajatellessaan, että loma kuuluu viettää tietyllä tavalla.

– Perheillä on hirveitä paineita pysyä keskiluokkaisessa ihannekulutustasossa. Ajatellaan, että kaiken pitäisi olla kaikkien saatavilla.

Lapsen tarpeet, toiveet ja odotukset ovat todellisuudessa yksinkertaisempia, ja Raijas kehottaakin varautumaan tulevaan joululomakauteen avoimella keskustelulla.

"Tämän päivän lapset ovat tietoisia"

Tätä lapsesi todella toivoo jouluna

– Perheiden tulisi ilman muuta käydä keskustelua ja miettiä, onko loman pakko olla leipää ja sirkushuveja, vai olisiko mahdollista viettää lomaa ekologisemmin ja vaatimattomammin. Ekologisuuteen vetoaminen on mielestäni hyvä idea, sillä tämän päivän lapset ovat ympäristötietoisia ja ymmärtävät ympäristökysymykset. Myös budjettirajoituksen esille ottaminen kannattaa, neuvoo Raijas.

Kulutusjuhlalta voi välttyä keskustelemalla lapsen kanssa siitä, että hän saa vain tietyn määrän tai tietynarvoisia lahjoja.

– Tavaramäärä ei tee lasta onnelliseksi. Lahja voi myös tuntua arvokkaammalta, kun se ei ole suuren lahjavuoren sisällä. Lapsi ymmärtää asian, kun sen hänelle selittää. Näin hän myös oppii arvostamaan lahjojaan.

– Perheessä voisi miettiä, mikä on tärkeää loman ja joulun vietossa. Se ilo joka jostakin tavarasta tulee, ei voi millään korvata läheisyyttä ja rakkaudenosoituksia. Tavara on kuitenkin aika kylmä.

Lapsi mukaan suunnitteluun

Lapset on hyvä ottaa mukaan lomaohjelman suunnitteluun.

– Yhdessä tekemistä voisi olla luontoretki tai pulkkamäki, tai jokin muu asia, johon kaikki voisivat osallistua yhdessä ja siitä tulisi joku lopputulos, esimerkiksi askartelu, jouluruokien ja -leivonnaisten valmistus.

Raijaksen mukaan vanhempien tulisikin nyt katsoa itseään peiliin lomasuunnittelussa.

– Varmaan vanhempien näkemyksen mukaan on helpompi ostaa jotain, koska se ei vaadi itseltä suuria ponnistuksia, kun taas yhdessä tekeminen vaatii suunnittelua siitä, miten se toteutetaan.

Raijas on ollut mukana Huolenpitoa ja jakamista – rahan ja ajan jakautuminen perheessä -tutkimushankkeessa, jossa havaittiin että lasten tarpeet vapaa-ajan ja loman viettoon erosivat siitä, mitä vanhemmat luulevat lastensa haluavan.

Kuva: Colourbox

MTV3/Matkailu

Mainos

Lisää kiinnostavaa luettavaa