Mainos

Lutikat lisääntyneet Suomessa – näin torjut ne!

23.03.2012 10:51
Lutikat lisääntyneet Suomessa – näin torjut ne!

Cimex lectularius


Inhottavat salamatkustajat eli lutikat, liittyvät matkustajan seuraan vaatteiden mukana ja tunkeutuvat näin matkamajoituksesta myös omaan kotiin.

Suomessa lutikoiden määrä on kasvanut vuosittain ja pysynyt runsaana. Myös maailmalla lutikoiden määrät ovat kasvaneet erittäin paljon. Tiedot perustuvat rakennus- ja kiinteistöalan sekä elintarvikehygienian palveluyritys Raksystems Anticimexin havaintoihin.

– Kokemuksemme perusteella usein lutikoita ilmenee kodeissa, jonka asukkaat ovat käyneet ulkomaan matkoilla. Osa heistä on käynyt matkalla jopa kuusi kuukautta aiemmin, tai vain 2–3 viikkoa sitten, kertoo Anticimex Oyn tuotepäällikkö, agrologi Jussi Tuomi.

Tyypillisin havainto ovat oudot paukamat kehossa tai sängyssä lojuvat lutikat. Kotona lutikoiden leviämisen voi estää muun muassa pakastamalla, saunottamalla tai pesemällä matkatavarat.

Näin estät lutikat

Lutikat lisääntyneet Suomessa – näin torjut ne!

Etsi huonekaluista lutikoiden jälkiä, kuten ulostetta.


Lutikoiden leviämistä kotiin voi ehkäistä lomamatkalla tapahtuvin valmisteluin.

  • Tarkasta huoneesi lutikoiden varalta ja etsi itse hyönteisiä tai lutikan ulosteita. Ne ovat pieniä mustia pisaroita ja löytyvät yleensä sängyn alta.
  • Mikäli havaitset lutikoita, ilmoita niistä eteenpäin.
  • Kotiin saapuessa pese vaatteet 60 lämpöasteessa tai rumpukuivaa ne kuumassa 45/60 -asteessa. Noin puolen tunnin kuumuus tappaa kaikki kehitysasteet.
  • Mikäli vaate ei kestä pesua, voi sen käsittelyn suorittaa pakastamalla se noin -18 asteeseen 1–2 vuorokaudeksi.
  • Talvella matkatavarat kannattaa jättää suoraan ulos, jos se on vaan mahdollista.
  • Isompia eriä voi laittaa myös esimerkiksi yli 60-asteiseen saunaan, ja pitää niitä siellä noin 30 minuutin ajan. Muista pakata vaatteet jätesäkkiin löyhästi, jotta lämpö leviää nopeasti.

Yleisesti lutikoista

  • Lutikat viihtyvät pääsääntöisesti sängyssä tai lähellä sitä. Sängyssä niitä löytää parhaiten patjasta ja sängyn rakenteista.
  • Etenkin koloista ja raoista löytyy niiden eri kehitysvaiheita. Myös lattialistojen takaa, sängynpäädystä tai yöpöydästä voi löytää jälkiä.
  • Lutikoilla on 5 muodonmuutosta kohti aikuista yksilöä. Jokaisen vaiheen aikana lutikka tarvitsee verta kasvaakseen.
  • Verta saadakseen se tulee yöllä ihmisen luokse sen lämmön ja hiilidioksidin saattelemana. Munasta aikuiseen yksilöön kehittyminen kestää noin 8–11 viikkoa lämpötilasta riippuen.
  • Aikuinen lutikka munii joka päivä 1–2 munaa, joten elämänsä aikana se voi tehdä 400–500 uutta yksilöä.
  • Tämän johdosta jokaisesta havainnosta kannattaa ilmoittaa varmuuden vuoksi. Jos saa hyönteisen kiinni, laita sen muovipurkkiin ja lähetä Raksystems Anticimexiin tunnistusta varten.

Tiedot antoi Anticimex Oyn tuotepäällikkö, agrologi Jussi Tuomi.

Kuvat: Jussi Tuomi ja Lennart Falk, Anticimex Ab

MTV3/Matkailu

Mainos

Lisää kiinnostavaa luettavaa