Mainos

Budjettimatkaajan New York – alle 70 euroa päivä

19.10.2011 10:02
Budjettimatkaajan New York – alle 70 euroa päivä

New York on yhtä kallis kuin miltä se kuulostaa, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö kaupungissa voisi pärjätä pienellä budjetilla.

Business Insider kokosi yhteen viisi kohtuuhintaista vaihtoehtoa Ison Omenan kokemiseen pienellä budjetilla.

Elokuvat

Elokuvien ystävän kannattaa käydä AMC Loews -elokuvateattereissa. Teattereiden kaikki elokuvat, oli niillä kuinka monta tähteä tahansa, myydään puoleen hintaan ennen keskiyötä. Se tarkoittaa noin 4,50 euroa.

Ruoka

Tämän päivän New Yorkista on hankala löytää edullista ruokaa, sillä jopa hampurilaisravintolassa syöminen voi koitua kalliiksi. Kituuttelijan onneksi kaupungista löytyy yhä useampia yhden dollarin pizzapuoteja, kuten Two Bros. Tämä ei ehkä ole terveellisintä ruokaa, mutta olethan lomalla.

Puistot

Suuntaa ilmaisiin Washington Square Parkiin tai Central Parkiin tarkkailemaan ihmisiä.

Musiikki

Elävä musiikki on loistavaa New Yorkissa. Kaupungista löytyy myös muutamia paikkoja, joissa elävää musiikkia voi kuunnella ilmaiseksi.

Yksi paikoista on Rockwood Music Hall, jossa tarjotaan akustista musiikkia ja pianoesityksiä. Rockwoodin tapahtumat ovat useimmiten ilmaisia. Paikalle kannattaa saapua ajoissa, koska se täyttyy yötä kohden. Esimerkiksi Norah Jones on soittanut Rockwoodissa.

Juoma

New Yorkin baaritarjonnasta löytyy happy hour - tai kaksi yhden hinnalla -baareja. Jos et löydä tarjousta, älä mene sisään vaan odota että löydät oikeanlaisen baarin. Lower East Siden alueella on hyviä tarjouksia drinkkien suhteen.

Näiden ohjeiden mukaisesti kulutat New Yorkissa vähemmän kuin 70 euroa päivässä, eli vähemmän kuin 100 Yhdysvaltain dollaria.

Mikä Mr. Lordia kiehtoo New Yorkissa?

Reese Witherspoon surffaa Havaijilla, katso kuvat!

Kurkista elokuvien kulisseihin Los Angelesissa

Rantaelämää Kalifornian auringon alla

Lähde: Business Insider

Kuva: Colourbox

MTV3/Matkailu

Mainos

Lisää kiinnostavaa luettavaa