Aikaerorasitus voi vaikuttaa työkykyyn. |
Uni ja sen laatu vaikuttavat matkailijan hyvinvointiin ja terveyteen.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Timo Partonen kertoo, että aikaerorasituksella voi olla väsymyksen ja unettomuuden lisäksi vaikutusta myös ylimääräisiin matkakiloihin. Aikaerorasituksessa eli jet lagissa on kyse siitä, että ihmisen sisäinen kello noudattaa vuorokausirytmiä, joka häiriintyy matkustettaessa usean aikavyöhykkeen yli.
Vuorotyöläisiin kohdistuvat terveysriskit kuten epäsäännöllisen ruokavalion aiheuttama ylipaino, voivat koitua myös matkailijan kohtaloksi. Ruokailurytmin epäsäännöllisyys vaikuttaa siihen, että matkailija syö väärään aikaan, jolloin elimistö ei ole valmis ruokailuun. Huonosti nukuttujen öiden tai epäsäännöllisen unirytmin myötä ruokahalun säätely muuttuu.
Jet lag voi aiheuttaa ylensyöntiä. |
– Kun uni on jäänyt laadullisesti riittämättömäksi, niin nälän kokemus muuttuu. Ruokahalua säätelevien hormonien aikataulu menee sekaisin ja nälän tunne kasvaa. Silloin jos ihmiselle tarjotaan ruokaa, niin hän poimii alitajuisesti hiilihydraattisia ruokia ja syö niitä enemmän, kertoo Partonen.
Väsynyt ihminen ei pysty noudattamaan ateria-aikoja tai -kokoja, jolloin tulee ylensyötyä. Jos lisäksi ei harrasta liikuntaa, niin matkatuliaisena voi olla ylipainoa.
– Unilaboratorioissa on tutkittu terveitä ihmisiä ja todettu, että jos he eivät saa nukkua syvintä univaihetta kolmena peräkkäisenä yönä lainkaan, niin painoa pyrkii kertymään. Samoin jos vuorokausirytmiä häiritään kolmen viikon ajan, niin myös se altistaa lihomiselle, kertoo Partonen.
Näin vältät aikaeron aiheuttamat terveysriskit!
![]() |
Väsyneisyydestä ja unettomuudesta voi seurata myös muita riskejä.
– Tapaturma-alttius kasvaa, koska keskittymiskyky heikkenee ja päätöksentekokyky hidastuu. Käveleminen, pyöräily tai autoilu liikenteen seassa määränpäässä voi tämän takia olla tavanomaista vaarallisempaa, neuvoo ylilääkäri Partonen.
Unilääkkeiden tai alkoholin lisääminen aikaerorasitukseen voivat aiheuttaa sekavaa käyttäytymistä ja muistivaikeuksia, jotka poikivat tapaturmia. Erityisen vakavasti aikaerorasitukseen kannattaa suhtautua niiden, jotka ovat lähdössä matkalle työn puolesta.
– Liikeneuvottelut voivat mennä pieleen siksi, että on väsähtänyt eikä pysty osallistumaan.
Kuvat: Colourbox
MTV3/Matkailu