Mainos

Lääkäri: Aikaero haitaksi terveydelle – näin vältät riskit

26.03.2012 12:05
Lääkäri: Aikaero haitaksi terveydelle – näin vältät riskit

Aikaerorasitus syntyy siitä, että matkalla sisäinen kello jää noudattamaan lähtöaikaa.

Kesäaikaan siirtyminen on saanut suomalaiset potemaan aikaerorasitusta. Yhden tunnin menettäminenkin voi siis jo hetkellisesti rasittaa, mutta matkustamisesta koituvan rasituksen voi tuntea nahoissaan jopa päivien ajan.

– Voi kestää päiviä, ennen kuin elimistö on tottunut uuteen aikaan, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Timo Partonen.

Aikaerorasitus ilmenee väsymyksenä ja unettomuutena. Oireet ovat pahempia itään päin lennettäessä. Elimistö seuraa valoisan ja pimeän vuorottelua, ja muuttuvan aikataulun perusteella elimistö huomaa, onko lennetty länteen vai itään.

– Itään päin lennettäessä ongelma on usein se, että pitäisi pystyä nukahtamaan ajoissa, jotta saisi sikäläisestä päivärytmistä kiinni. Elimistö on vaikeampi saada nukahtamaan, kuin pysyttelemään hereillä. Länteen päin lennettäessä pitäisi pystyä pysymään hereillä, kunnes ilta tulee. Elimistö pystyy siihen paremmin kuin katkaisemaan rytmin ja saamaan unen päästä kiinni, neuvoo Partonen.

Lue myös: Parannus matkailijoiden vaaralliseen ongelmaan? Suomalaiselta lentoyhtiöltä uusi tuote maailmalle
Tiesitkö? Aikaero voi aiheuttaa liikakiloja!

Ehkäise aikaerorasitus

Lääkäri: Aikaero haitaksi terveydelle – näin vältät riskit

Aikaerorasituksen ehkäisemiseen on olemassa apukeinoja. Viimeistään kun astuu lentokoneesta sisään, kello tulisi siirtää kohdemaan perillä oloaikaan.

– Olisi hyvä, jos lentokoneessa eläisi jo perillä olevaa aikaa. Ruokailee, nukkuu ja lepää sen aikataulun mukaisesti, mikä määränpäässä on ja sopeutuu niin perillä olevaan aikaan.

Ennen lentomatkan suorittamista aikataulua voi yrittää ottaa kiinni parilla tunnilla.

– Jos mahdollista, kaksi päivää ennen matkaa kello kannattaa siirtää tunnin lähemmäksi kohteen aikaa, ja päivää ennen vielä yhdellä tunnilla. Silloin on jo pystynyt ottamaan kiinni aikaeroa kahdella tunnilla.

Suosi päivänvaloa

Myös päivänvalossa ja auringossa oleskelu ovat hyviä vinkkejä aikaerorasituksen selätykseen, sillä ne auttavat saamaan rytmistä kiinni ja saamaan unta sopivaan aikaan.

Esimerkiksi New Yorkiin (länteen) lentävän kannattaisi oleskella valossa klo 15–21 välillä, mutta ei klo 22–04 välillä. Tokioon lentävän tulisi oleskella valossa tulopäivänään klo 12–18 välillä, mutta välttää valoa klo 5–11 välillä.

Tärkeintä on pyrkiä turvaamaan nukkumisensa perillä, eikä buukata aikatauluaan minuuttiaikatauluksi. Uni on tärkeää erityisesti työmatkalla, mutta lomamatkalla saa olla armollisempi itselleen.

– Jos on lomalla, voi tehdä poikkeuksia. Jos on ainutlaatuinen kohde, niin valvominen voi olla hyväkin asia. Ei koko lomaa kannata viettää nukkumalla, eli tervettä järkeä kannattaa käyttää, Partonen tiivistää.

Tiesitkö? Aikaero voi aiheuttaa liikakiloja!

Kuvat: Colourbox

MTV3/Matkailu

Mainos

Lisää kiinnostavaa luettavaa