Kuva ei liity juttuun. |
Suomalainen Veikko Huhtala paljastaa Studio55.fi-sivulla erikoiset matkakohteet, joihin ei ole helppo päästä.
Veikko Huhtala on maailman matkustaneimpia ihmisiä
Most travelled people -listalla. Sijoituksia ei saa valloitettujen maiden mukaan, sillä se olisi liian helppoa. Listan mukaan maailmassa on 872 aluetta, joissa käytyään voi olla maailman matkustanein ihminen. ´
Asumattomat Yhdysvaltojen sotilastukikohdat, eli esimerkiksi Wake- ja Midway -saaret pohjoisella Tyynellä valtamerellä ovat hankalia matkakohteita. Huhtala kertoo, että saarelle pääsee noin kerran vuodessa ja silloinkin ainoastaan päiväretkille.
Kuvan saari ei liity tarinaan. |
Tyynellä valtamerellä sijaitsevalle Yhdysvaltain sotilastukikohdalle Johnstonin atollille ei Huhtalan mukaan tavallinen tallaaja pääse.
Intian valtameressä sijaitseva Nikobaarien saaristo taas kuuluu Intialle. Alkuperäiskansalaiset pitävät sitä turvapaikkanaan ja turisteilta on sinne ehdottomasti pääsy kielletty.
Brittiläinen Intian valtameren alue kuuluu Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Alueella sijaitsee Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen yhteinen sotilastukikohta, joten myös sinne on hankala ulkomaalaisen päästä.
Huhtala kertoo Studio55.fi-sivulla suosikkipaikkansa olevan Pitcairn-saari. Se on maailman pienin asuttu siirtomaa ja Britannian ainoa jäljellä oleva siirtokunta Tyynellämerellä. Huhtala mainitsee Studio55.fi-sivuilla, että Pitcairnilta lähetetty postikortti on äärimmäisen arvokas.
Lue lisää Huhtalan seikkailuista ja suosikkikohteista Studio55.fi-sivuilta.
Lähde: Studio55.fi
Kuvat: Colourbox
MTV3/Matkailu