![]() |
Hänet valittiin Miss Suomeksi vuonna 1961. Lentoemäntänä hän työskenteli Suomen ennätyksen 46 vuotta 14 konetyypillä, joka puolestaan on maailman ennätys.
Vuonna 2009 eläkkeelle jäänyt Ritva Wächter työskenteli kymmenissä virkapuvuissa, palveli satoja tuhansia matkustajia ja rakastui komeaan lentokapteeniin, jonka kanssa on pitänyt yhtä jo 30 vuotta.
– Pisimpään olen viihtynyt, myhäilee Ritva puoli vuosisataa myöhemmin. Työ lentoemäntänä maittaisi hänelle edelleen ellei ikä olisi tullut vastaan.
– Ihmisistä olen aina tykännyt. Aikaerot eivät minua rasita ja epäsäännöllisyydestä pidän, sillä olen hyvä nukkumaan.
Yhtään vaikeampaa häiriköintitapaustakaan Ritva ei muista, sillä selvisi tilanteista aina puhumalla ennen kuin ne äityivät pahaksi.
Ritvan historia Finnairissa on kuin modernin Finnairin tarina. Kotimaan reiteiltä se alkoi. Matkustamohenkilökuntaa oli yhteensä 100. Tuolloin lennettiin DC-3-koneilla, joissa ei ollut kuulutuslaitteitta. Lennon tiedot kuten korkeus, nopeus ja sekä lentäjien että lentoemännän nimet kirjattiin pahvikorttiin, joka laitettiin kiertämään matkustamossa.
Aina koneessa ei ollut edes matkustajia. Matkustamo saatettiin täyttää postisäkeillä, joiden päällä sitten istuttiin, kun penkkejä ei ollut käytettävissä.
Kaunis Ritva näkyi kaikissa yhtiön mainoskuvissa, matkasipa hän jopa ennen Pohjois-Amerikkaan suuntaavaa avauslentoa mainostamaan Finnairia Manhattanille. Siellä hän kulki pitkä sinivalkoraitamekko päällään pitkin Fifth Avenueta ja esiintyi televisiossa The Merv Griffin Showssa.
Uran kohokohta oli Mauno Koiviston valtiovierailulento Pariisiin, jolla Ritva sai kutsun viralliselle vastaanotolle Elysee-palatsiin.
– Kaikki lakeijoita myöten, oli kuin elokuvissa.
Vain kerran koko 46 vuoden aikana uralla sattui pelottava tilanne. DC-10-koneen moottori vikaantui kesken lentoonlähdön isosti pamahtaen. Onneksi kone onnistui kuitenkin laskeutumaan tyylikkäästi kahdella toimivalla moottorillaan.
Ritvan viimeisistä viimeisin työlento suuntautui Bangkokiin 68-vuotissyntymäpäivän aattona. Eläkkeelle hän jäi 1.5.2009, 46 vuoden työuran jälkeen. Aloittaessaan ennätysnainen oli 22-vuotias.
(MTV3-Finnair)
Kuva: Miss Suomi 1961 Ritva Wächter (Lehtikuva)
Lentoemäntä paljastaa: Tällainen matkustajien käytös ärsyttää
Nämä ovat lentoemännän painajaisasiakkaat – löydätkö itsesi listalta?
Suomalaiset lentoemännät tempaisivat hauskan tanssin – katso video!