Mainos

Joulupukki lähtee matkaan – näin hän ehtii kaikkialle

22.12.2011 11:11
Joulupukki lähtee matkaan – näin hän ehtii kaikkialle

Joulupukki lähtee matkalleen Napapiiriltä aatonaattona 23.12. klo 19.00.

Joulupukin matkaan lähtö on perinteinen ja suosittu osa Rovaniemen joulua. Yleensä paikalle kerääntyy tuhansia ihmisiä, joiden joukossa on matkailijoita ympäri maailman sekä Rovaniemelle saapuvia kotimaisia joulunviettäjiä ja paikallisia ihmisiä. Suurin osa, noin 70 prosenttia paikalla olevista on ulkomaalaisia.

– Tänä vuonna joulun viettäjistä ja matkailijoista valtaosa saapuu Briteistä, Aasiasta (Japanista), Ranskasta ja Venäjältä, kertoo Rovaniemen Matkailu & Markkinointi Oyn toimitusjohtaja Sanna Kortelainen.

Tänä vuonna lumi saapui myöhään, h-hetkellä Rovaniemen joulukautta ajatellen. Rovaniemen matkailijat ovat ennen lumen tuloa päässeet seuraamaan upeita revontulia, joita kuluvalle talvelle on luvattu runsaasti.

Miten Joulupukki ehtii kaikkialle?

Joulupukki lähtee matkaan – näin hän ehtii kaikkialle

Joulupukin Kammarissa sijaitseva aikaratas säätelee aikaa.


Joulupukin Kammarilla on aikaratas, jolla aikaa voidaan säädellä siten, että Joulupukki ehtii kaikkiin paikkoihin yhtä aikaa, tai lähes samanaikaisesti.

– Aattoaamustahan aika ei kulu millään ja sitten lopulta päivä tuntuukin karkaavan käsistä. Aikapyörällä hallitaan nimenomaan aattopäivän kulkua. Massiivinen pyörä on osa Joulupukin luo johtavaa seikkailukäytävää Kammarilla ja vaikuttava, jännittävä ilmestys.

Matkalle Rovaniemelle?

Kuluvan sesongin sää on ollut pääpiirteissään lauha mutta luminen, mikä on mahdollistanut kaikkien talvisten aktiviteettien, kuten moottorikelkkailun, koiravaljakkoajelujen ja pororekiajelujen toteuttamisen. Hiihtämään ja laskettelemaan on päästy Ounasvaaralla.

– Rovaniemi on pinta-alaltaan Euroopan suurin kaupunki, joten täältä löytyy alkukaudestakin aina lumisia maastoja ja seutuja - ja tilaa jossa toteuttaa talvisia ohjelmapalveluita. Alueen laajuus ja ympäröivä moni-ilmeinen luonto ovat auttaneet alkukauden sääolosuhteiden haasteissa.

Lisäksi Kortelainen muistuttaa, että Rovaniemeltä löytyy kohteita, joissa säällä ei ole merkitystä, kuten joulun tapahtumapaikat Joulupukin Kammari, Santapark - joulupukin kotiluola, sekä Joulukka.

– Talven ja sadun taikamaa löytyy niistä myös ovien sisäpuolelta. Rovaniemen vahvuutena on myös kaupunkiympäristö; juuri käyttöön otettu Kulttuurikohteiden yhteislippu johon kuuluvat Tiedekeskus ja Lapin maakuntamuseo Arktikum, Tiedekeskus Pilke sekä Kulttuuritalo Korundi, takaa tekemistä säälle kuin säälle.

Kuvat: Lehtikuva, Rovaniemen Matkailu & Markkinointi Oy

MTV3/Matkailu

Teemat:

Kohteet:

Mainos

Lisää kiinnostavaa luettavaa