Pilkkiminen on Lonely Planetin mukaan oiva talviaktiviteetti. |
Rauha, hiljaisuus ja paikoillaan oleminen voidaan laskea urheiluksi, muistuttaa Lonely Planet.
Lonely Planet -matkailupalvelu listasi yhteen viisi parasta talviaktiviteettia, ja nosti kolmanneksi pilkkimisen Suomessa. Paikoillaan oleminen ja hiljaisuus eli kalastaminen, voidaan Lonely Planetin mukaan lukea urheiluksi.
– Sitä voi lämpimän kesäpäivän lisäksi harrastaa aivan yhtä hyvin talvella, jäähän nakerretun aukon avulla. Tämä harrastus luo punaisia neniä ympäri Pohjoismaiden ja Itä-Euroopan. Suomi on loistava paikka nauttia hyisestä ulkoilmasta ja juoda samalla, kun odotat kalan puremaa, neuvoo Lonely Planet.
Lonely Planet kehottaa välttämään tuntemattomia jäisiä järviä, sillä ne voivat koitua kohtaloksi jos kalastajalta ei löydy kalastuslupaa. Helsingin matkailutoimistosta saa kuitenkin apua siihen, kuinka turisti saa hankittua kalastuskortin. Lisäksi turistikalastajia kehotetaan aloittamaan pilkkiminen matkanjärjestäjän avulla.
– Mene varustautuneena ja valmistautuneena, jotta et vahingossa tipahda jään läpi ja syöksy suoraan perehtymään suomalaisten toiseen piristävään ajanvietteeseen, avantouintiin, neuvoo Lonely Planet.
1. Koira-ajelu Norjassa
2. Lumikenkäkävely Ranskan Alpeilla
3. Pilkkiminen Suomessa
4. Lumileijailu Yhdysvalloissa
5. Jääkiipeily Ranskassa
Lähde: Lonely Planet
Kuva: Lehtikuva
MTV3/Matkailu