![]() |
Junaliikenteen aikatauluissa on useita muutoksia joulun aikaan.
Sekä kaukojunien, että lähijunien aikatauluissa on joulun aikaan poikkeusaikatauluja.
Lue myös: Lentoliikenne ruuhkautuu jouluviikolla – näin varaudut
Bussiliikenne vilkastuu ennen joulua – toimi etukäteen
Jouluaatonaattona 23. joulukuuta junat noudattavat perjantain aikatauluja.
Jouluaattona ja joulupäivänä kaukojunat kulkevat harvennetusti. Jouluaattona junaliikenne alkaa hiljentyä puolilta päivin ja pysähtyy noin klo 18 mennessä kokonaan. Joulupäivänä liikenne käynnistyy hiljalleen klo 10 alkaen.
Tapaninpäivänä 26. joulukuuta junat kulkevat sunnuntaiaikataulujen mukaan.
Joulun ja uudenvuoden välipäivinä 27.–30. joulukuuta VR:n kaukoliikenteessä noudatetaan pääosin normaalia aikataulua.
Jouluaattona 24.12. lähiliikenteen junat kulkevat lauantaiaikataulun mukaisesti iltapäivään noin klo 14 saakka. Klo 14 alkaen liikenne harvenee. Jouluaaton viimeiset lähijunat lähtevät Helsingistä noin klo 17.30.
Joulupäivänä 25.12. on aamupäivällä kulussa vain muutamia yksittäisiä junavuoroja. Puolenpäivän jälkeen lähijunat kulkevat suurimmalta osin sunnuntaiaikataulujen mukaan.
Joulun ja loppiaisen välisinä arkipäivinä 27.–30.12. ja 2.–5.1. lähiliikenteen tarjontaa on supistettu. Pohjoisella kaupunkiradalla I- ja K-junat eivät liikennöi lainkaan, vaan niiden sijaan kulkee koko päivän N-junia.
Helsingin ja Riihimäen väliltä on peruttu kaikki tunnuksettomat lähijunat. Riihimäeltä klo 6.29, 7.03 ja 7.27 sekä Helsingistä klo 15.36, 16.02 ja 16.36 lähtevät junat eivät liikennöi.
Rantaradalla ja läntisellä kaupunkiradalla ajetaan kaikki junavuorot normaalisti, mutta osa M- ja E-junista on tavallista lyhyempiä.
Joulun ja loppiaisen välisinä arkipäivinä lähiliikenteen matkustajamäärät ovat tavallista pienempiä, jolloin myös kalustoa tarvitaan vähemmän. Tämä antaa mahdollisuuden kaluston tehostettuun talvihuoltoon.
Lähde:
Vr.fi
Kuva: Lehtikuva
MTV3/Matkailu