Rukan laskettelukeskus avasi rinteensä tekolumella marraskuussa 2003. |
Vähäluminen talvi on saanut laskettelukeskukset helisemään. Varsinkin etelän keskukset joutuvat pyörittelemään peukaloitaan odotellessaan lumen tuloa.
Jos jouluksi mielii rinteeseen, kannattaa suunnata pohjoiseen, arvioi jyväskyläläisen Laajavuoren omistaja Hannu Tolvanen.
Vihdin Ski Centerissä on saatu auki lumetettu latu ja yksi lasten rinne, jossa riittää ruuhkaa. Lumetettu maastohiihtolatu avautui jo melkein kuukausi sitten. ja ollut siitä lähtien hyvässä kunnossa.
Nummi-Pusulassa sijaitsevassa Alhovuoren laskettelukeskuksessa ei vielä ole käytössä vielä ainuttakaan rinnettä.
– Lämpöä on. Harmi, työmiehet tuolla odottavat, että pääsisivät lumettamaan rinteitä, sanoo Alhovuoren toimitusjohtaja Tom Puusa.
MTV3
Kuvat: Lehtikuva