Kävelijöitä Kaivopuistonrannassa talvipakkaspäivänä 2007. |
Suomesta löytyy runsaasti aktiviteetteja, jotka eivät vaadi suuria ponnistuksia tai taloudellisia panostuksia.
Nopsatravels on erilainen matkatoimisto, joka keskittyy lähimatkailuun ja ilmaisiin matkoihin. Nopsatravelsin toinen perustajajäsen, Liisa Jokinen paljastaa MTV3 Matkailun lukijoille parhaat vinkit siihen, miten ilahduttaa itseään tai lähipiiriään aineettomalla hyvällä.
Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkö Anu Raijas on aikaisemmin todennut, että esimerkiksi lasten lomatoiveet ovat paljon yksinkertaisempia kuin mitä vanhemmat luulevat. Todellisuudessa lapset kaipaavat yhdessäoloa ja vanhempiensa huomiota materian sijaan. Joten mitäpä jos antaisit vuonna 2012 lähipiirillesi aikaa ja yhdessäoloa, oli kyseessä sitten kummilapsi, vanhempi, sisar tai ystävä.
Ensimmäiseksi Nopsatravelsin Liisa Jokinen kehottaa tutustumaan Helsingin World Design Capital -ohjelmistoon, josta löytyy paljon ilmaista ja aineetonta ohjelmaa. Helsingin designpääkaupunkivuosi alkoi virallisesti Senaatintorin uudenvuoden juhlassa. Vuoden 2012 aikana voi käydä tutustumassa esimerkiksi Arabian rakastettujen klassikoiden syntyyn, tai Aalto-yliopiston hankkeeseen, jossa pureudutaan hyvinvoinnin muotoiluun.
Vie kaveri eväsretkelle lähimetsään. Metsässä kuljeskelun on todettu rauhoittavan ja auttavan jopa mielenterveyden ongelmissa. Parasta stressihoitoa! Lasten kanssa retkeillessä mukaan voi ottaa taskulamput. Pakkaa mukaan evästä ja lämmintä juotavaa.
Leiki turistia omassa kotikaupungissa. Mitä tyypillinen turisti tekee Helsingissä? Vaeltelee Kauppatorilla, ihmettelee Tuomiokirkkoa, Temppeliaukion kirkkoa ja Sibelius-monumenttia – asioita, joihin kaupungin asukas harvoin kiinnittää mitään huomiota. Näin retkeilemällä saa uutta näkökulmaa kotikulmiin ja kotiin tullessa voi jopa tuntua siltä, kuin olisi käynyt pienellä lomalla!
Lisätietoa:
WDC Helsinki 2012,
Nopsatravels
Vai kaipaatko sittenkin kauemmas? Löydä unelmiesi loma kymmenistä tuhansista vaihtoehdoista!
Kuva: Lehtikuva
MTV3/Matkailu