Mainos

Nämä ongelmat nousevat pintaan jouluna

20.12.2011 14:07
Nämä ongelmat nousevat pintaan jouluna

Joulu on otollinen aika masentumisen lisääntymiselle, ja tutkimusten mukaan ihmiset ovatkin masentuneempia jouluna kuin muulloin. Suurimpia ongelmia jouluna ovat alkoholin käyttö ja tuhlaaminen.

– Perhejuhla voi korostaa yksinäisyyden kokemuksia. Jouluna on aikaa miettiä syntyjä syviä, se näkyy hyvässä ja huonossa. Lomat lisäävät alkoholinkäyttöä, joka voi lähteä lapasesta. Kulutusjuhla voi viekoitella törsäämään yli varojen, toteaa Väestöliiton parisuhdekeskuksen psykologi Lotta Heiskanen.

Onnistunutta joulua voi suunnitella jo etukäteen avoimella keskustelulla sekä ongelmien tiedostamisella. Psykologi Heiskanen kertoo, kuinka saada onnistunut joulujuhla.

Näin valmistaudut jouluun

Nämä ongelmat nousevat pintaan jouluna

Ole läsnä rakkaimmillesi. Perinteet ovat hyvä renki virittäytymisessä tunnelmointiin, mutta huono isäntä. Älä uhraa jaksamistasi ja perheesi hermoja täydellisen perinnejuhlan tavoittelulle.

Mieti, mikä on kaikkein tärkeintä sinulle ja läheisillesi ja keskity siihen. Tee hyvää.

Pidä aikataulu tarpeeksi väljänä. Tutkimuksen mukaan perheeseen keskittyminen ja toisiin satsaaminen jouluna lisäävät onnellisuutta, kuluttaminen ei.

Kenen luona ja kenen perinteitä tulisi noudattaa? Miten niistä voisi sopia helposti?

Nämä ongelmat nousevat pintaan jouluna

Arvosta toisen toiveita. Kompromisseja täytyy tehdä. Niissä kummatkin saavat osallistua päätöksentekoon ja saavat jotakin itselleen tärkeää. Kompromissit voivat liittyä aikaan. Voidaan sopia, että tänä jouluna tehdään sinun tavallasi, ensi jouluna minun tavallani.

Käytä salaista koodia ja hyväksy muiden ajatukset

Lomapäivät ovat harvinaisia. Pyydä apua ja delegoi tehtäviä. Hyväksy, että asiat voi tehdä monella eri tavalla, sinun tapasi ei ole ainut oikea. Ole joustava, äläkä uuvuta itseäsi. Kaikkia ei tarvitsekaan ehtiä miellyttää. Ole huomaavainen, mutta pidä kiinni omasta ja perheesi jaksamisesta. Vältä pakkoa sosiaalisissa tilanteissa ja keskity tekemään mielekkäitä ja iloa tuottavia asioita.

Iloitse, rentoudu, helli ja syvenny yhdessäoloon. Lepää ja nauti!

Tämä on lasten yllättävä lomatoive

Vakavasti sairaat lapset unelmien matkalle Suomeen – katso koskettava video

Koskettavat kirjeet Joulupukille: Anna aikaa ja ystäviä

Evästykset onnelliseen lomaan antoi Väestöliiton parisuhdekeskuksen psykologi Lotta Heiskanen.

Lisätietoja Väestöliiton sivuilta: www.vaestoliitto.fi

Kuvat: Colourbox.com

MTV3/Matkailu

Mainos

Lisää kiinnostavaa luettavaa