Mainos

Matkailuala toipumassa – idästä kasvava kysyntä

01.12.2011 13:20
Matkailuala toipumassa – idästä kasvava kysyntä

Matkailuala on hiljalleen toipumassa taantumasta.

Majoituskysyntä on tänä vuonna noussut neljä prosenttia, ja matkailuvuorokaudet saattavat yltää kaikkien aikojen ennätykseen eli 20 miljoonaan vuorokauteen.

Talventulon hitaus voi kuitenkin jonkin verran vaikuttaa kotimaiseen kysyntään, selviää työ- ja elinkeinoministeriön matkailualan toimialaraportista.

Kotimaiset asiakkaat ovat toteuttaneet taantuman aikanakin panostuksia kotiin, perheeseen ja perheen vapaa-aikaan. Se näkyy positiivisesti liikuntapalvelujen ja käyntikohteiden liikevaihdon kehityksessä.

Matkailualan liikevaihto laski edelleen viime vuonna. Poikkeuksena olivatkin liikuntakohteet, joissa kehitys oli positiivinen kotimaisen kysynnän vuoksi. Talvikaudella odotetaan sekä suomalaisten että ulkomaisten yritysasiakkaiden vähitellen palaavan vapaa-ajan palvelujen markkinoille.

Kysyntä Venäjältä on ollut vahvassa nousussa ja yritykset varsinkin Itä-Suomessa ovat hyötyneet tästä kehityksestä.

Matkailun toimialaraportti julkistettiin Sotkamossa torstaina.

(STT)

Kuva: Colourbox

Teemat:

    Kohteet:

    Mainos

    Lisää kiinnostavaa luettavaa